tiistai 8. huhtikuuta 2014

Anche aula - any tips?

 Meidän aula on hakenut sisustustaan pitkään. Se on ollut meillä hengailevien ylimääräisten huonekalujen koti muutosta saakka. Jokin aika sitten laitoin nuo kuvissa näkyvät huonekalut myyntiin ja aula autioitui nopeasti :) Toivottavasti ne ovat olleet mieluisat käytössä siellä uudessa kodissa! Nyt niiden tilalla on ollut jos jonkinnäköistä nyssykkää säilömässä niissä olleita tavaroita. Ei ihan täydellinen sisustusratkaisu nuo Pirkan kestokassit ;)

Aulan seinät ovat valkoiset (käytimme Tikkurilan maalikartan Talvi-sävyä) ja samaa väriä on myös portaikon seinät. Valkoisuus lisää tarvetta "kotoistaa" aulaa - tehdä kolkosta tilasta kutsuvampi ja pehmeämpi. Mutta mitä se olisi? Olemme käyttäneet vanhoja ovia tuomaan uuteen kotiin rosoisuutta ja tunnelmaa. Tuosta allaolevasta kuvasta pääsee portaiden alle pieneen komeroon. Sinne pääset kurkkaamaan tästä.


Hiukan on kuvaaja ollut kenossa :D

Portaita vastapäätä löytyy vanhoista ovista tehty komero. Sen tekovaiheisiin pääset tutustumaan tästä. Molemmat kokeilut ovat olleet toimivia ja mielestämme oikein onnistuneita! Ne myös istuvat aulaan todella hyvin :) Allaolevassa kuvassa näkyy yks mun "ongelma"seinä. Kaapin takaa mennään kodinhoitohuoneeseen eikä tuossa ole tilaa millekään tasolle. Aulassa pelataan myös usein polttopalloa sekä jalkkista, joten ajatus tauluseinästä on jäänyt ajatuksen tasolle. Se on ollut mun alkuperäinen toive - tulisiko sulla mitään ideaa mieleen? Seinätarraa en ehkä halua mutta valokuvatapetti on käynyt mielessä.


Seuraava kuva on otettu samasta kohdasta kuin edellinen mutta nyt vain käännyin kuistille päin. Tuo kuistille menevä oviaukko on myös kysymysmerkki. Oviaukon yllä olevalle seinälle olen myös miettinyt tauluja, hyllyä tms. mutta pölyjen pyyhkiminen ahdistaa :D Mielelläni ottaisin ideoita vastaan tähänkin :)



Porraskaidetta vasten tulee istumispaikka. Joko pari tuolia ja pieni pöytä tai sitten pitempi penkki :) Jotain kutsuvaa ja pehmeää. Tämä kohta nimittäin näkyy heti, kun meille tulee sisään.



Vanhojen ovien lisäksi valkoisia seiniä pehmentämään meille tulee tammea. Siitä pikkuvilautus jo nyt!


Olisi ihana saada tämäkin ankea ja autio tila toimimaan, joten jätähän mulle vinkkejä, miten sen saisin aikaan. TineK:n ihanat korit saattavat löytää tiensä meidän aulaan ja ehkä keittiöönkin. Oon ihan hurahtanut. Samoin ne pienet tuikkulasilyhdyt <3 Ollapa palkkatöissä niin suunnistaisiin Legeraan heti :D



9 kommenttia:

  1. Näen sieluni silmin jonkun vanhan tai sen tyylisen hillityn värisen siron nojatuolin ja sen vieressä pienen valkoisen pöydän siinä "istuinpaikalla" Toisen piirongin paikalla niinikään kokovalkoinen ovellinen piironki. Ei välttis vanhan oloiseksi käsitelty vaan tasaisen valkoinen.
    Tauluseinää ehdotan just siihen missä teillä on parhaat sisäpelit ;)
    Vaikea sanoa enempää, kun täältä ruudun takaa ei pysty havainnoimaan mittasuhteita eikä näe kokonaisuuksia.
    Paljon riippuu myös siitä tykkäätkö esim. Vanhoista tai sen tyylisistä tavaroista vai riittääkö nuo ovet tuomaan wanhaa tunnelmaa kotiin ja haluatkin niiden rinnalle aivan jotain muuta?
    On kiva laittaa kotia mieleisekseen ja aika ajoin muuttaa asioita hieman, mutta aina!! Kotoa löytyy joku tila, joka tökkii eikä siitä saa mitenkään mieluista vaikka kuinka yrittäisi. Niin, ja sen lisäksi kaikki muut on siinä hommassa aina paljon taitavampia kuin itse ;D ;D Tai niin musta ainakin välillä tuntuu....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Eeva, ollaan niin samoilla linjoilla! Mä olin suunnitellut tuohon sellaista pientä pyöreää valkoista sirojalkaista pöytää ja rokokootyyppistä nojatuolia (esim. Pentikin Henrietta)! Päädyttiin kuitenkin tammen väriin ja sellaiseen 50-lukuhenkiseen lipastokaappisysteemiin sitä vastapäiselle seinälle, joten rokokoo ei ihan siihen enää passaa. Ja miten hauskasti - oon eilisestä asti pyöritellyt tätä asiaa mielessä ja jutellut miehellekin, mitä mieltä hän olisi tammenvärisestä tai valkoisesta penkistä siihen "istuinpaikalle" - tähän tyyliin: http://deko133.blogspot.fi/2014/01/penkilla.html

      Tykkään kovasti vanhoista tavaroista ja huonekaluista mutta ehkä eniten just 50-60-luvun jutuista kuin hirveästi vanhemmista. En tiedä, täytyy miettiä. Ja ihanaihana, että jaksoit jakaa sun ideoita tänne :) Kiitos <3

      Poista
    2. Just se Henrietta... :)
      Tykkään itsekin 50-60 -lukujen tyylistä eikä Henrietta ehkä ole paras valinta samaan tilaan 50-60-lukulaisen kanssa :)

      Poista
  2. Tällainen kommentti näkyy sähköpostissa muttei jostain syystä täällä blogissa: Pinterestissä osui silmään yksi ehdotus… Penkki tai pieni puusohva? Ja kuvat isompia…? : ) T:Marjutti

    http://media-cache-ak0.pinimg.com/736x/3d/36/74/3d36745cd4c2f2895437273a5fe810d5.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset siis sulle Marjutti myös ideoista! Ihana, kun jätit vinkkejä. Tuo kuva oli tosi kaunis ja se tauluseinä oli täydellinen! Tuolla tyylillä olen aikonut toteuttaa tauluseinän tuonne meidän portaikkoon mutta siinä oli ihania ideoita myös tuohon aulan tauluseinällekin!

      Puusohvakin vois toimia tuossa portaikkoa vasten.. Täytyypä miettiä!

      Poista
  3. Mä laittaisin suuren peilin tuohon ekan kuvan seinälle. Samoin toteuttaisin myös sen taulukollaasin, ehdottomasti. Ehkä joku jalkalamppu tms ja nojatuoli olisi ihanat portaita vasten. Vaikea tosiaan ruudun takaa sanoa kun ei tiedä mittasuhteita. Tsemppiä mietintään, eiköhän Se oikea ratkaisu sieltä löydy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalkalamppu voiskin olla kiva! Tuossa kulmassa taitaa olla vielä pistorasiakin :) Kiitos!

      Poista
  4. Älä huolehdi pölystä. Pitkävartinen pölyhuiska auttaa siinä. :) Jos kertakäyttöset kelpaa niin Swifferduster on mun lemppari, kun haluun vaan nopeesti pölyt pois pinnoilta enkä jaksa rätin kanssa heilua. :)

    Muuten en osaa auttaa. :) Mutta kyllä sä osaat. Noi ideat kuulosti hyvältä. Toteuttamaan vaan, pikkuhiljaa. Me ollaan asuttu neljä vuotta tässä kodissa ja vieläkin on paikat ihan kesken ja hakee muotojaan. Ja tykkään siitä. Pala palalta tästä kodista tulee meidän näköinen ja sisustus saa kerroksia. Askeettinen kerää kodikkuutta vuosien saatossa. :)

    Lotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitkällä aikavälillä on ihan talouden puolestakin pakko toimia :) Ja muutenkin oon sellainen miettijätyyppi eli ensin päässä suurin piirtein suunnitelma valmiiksi ja sitten vasta asiaan :) Swifferduster saattaapi lähteä ostoskärryyn seuraavalla markettireissulla ;D

      Poista

Olisi kiva, jos jättäisit viestin käynnistäsi :)