keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Tervetuloa meille! Kuvia kuistilta.

Ahdas tuulikaappi ja huonot säilytystilat - siinäpä se, mitä päällimmäisenä muistan vuokra-asuntojemme eteisistä. Kengät eivät mahtuneet minnekään ja takkien ja asusteiden säilyttämiseen ei ollut tilaa. Laskutasoa löytyi avaimille mutta millekään muulle ei sitten ollenkaan. Turvakaukalot, vaunut ja sun muut lastentarvikkeet etsi tilansa sitten muualta - olohuoneesta, vaatehuoneesta tai tuulikaapin oven takaa. Kuulostaako tutulta?

Kuisti olikin tila, johon halusin kiinnittää erityistä huomiota, kun aloimme suunnittelemaan rakentamista. Halusin ilmavuutta! Halusin, että kuisti toivottaisi tervetulleeksi ja kutsuisi peremmälle. Olisi lämmin ja välioveton :) Jossain vaiheessa kävi ilmi, että kuistin tai ala-aulan seinään tulisi sähkökaappi. Arvaatte varmaan, etten riemusta hihkunut. No, jonnekinhan sekin oli laitettava ja kuistin seinä oli sitä varten parempi paikka. Silloin jo päätin, että kaappi piilotetaan jotenkin ja aloin etsiä eri tapoja, miten sen voisi tehdä. Melkein heti netin syövereistä löytyi idea, jota muokkaamalla päädyimme tähän ratkaisuun. Olen ottanut kuvat eri päivinä, joten värien vaihtelu kuvissa johtuu siitä. Toivottavasti se ei häiritse hirveästi :)

Ensiksi kuistille tuli penkki, jonka sisällä on säilytystilaa.



Sitten aloitimme vitriinikaapin tekoa. Jo tässä vaiheessa olin ihan onnessani! Siitä tulisi hieno :)


Vähän maalia ja ikkunalasit :)

 Kaappi sai lasiovet ja siihen ristikot. Pikkuisen myöhemmin sain ommeltua oviin vielä verhot, jotta sähkökaapin ovi ei ikkunoista näkyisi. Vitriinikaapista tuli unelma - tykkään hirveästi! Ja olin yllättynyt, kuinka hyvin se istuu tuohon. Tila ei tunnu yhtään pienemmältä. Ennemmin avaralta :) Kaappi tehtiin aulaan tulleen vaatekaapin jämäpuusta. Ostimme ainoastaan istuintasoon käytetyn levyn, saranat ja ikkunalasit. Verhoiksi ostin Citymarketista valkoisen alelakanan alle viidellä eurolla ja verhovaijeri olikin jo valmiina kotona.




Ja tässä valmis kaappi!
<3
Säilytystila tulee mun mielestä aina tarpeeseen ja yritimmekin mahduttaa penkkiin ja vitriinin mahdollisimman paljon tilaa asusteita ja kenkiä varten.

Penkin sisälle mahtuu kenkiä sekä pari koria pipoja ja kaulahuiveja varten. Vitriinin alle tehtiin piilolaatikko ja sinne mahtuu huvin meidän tyttösten pipot ja lapaset heille sopivalle korkeudelle :)

Vitriinikaappiinkin mahtuu sähkökaapin lisäksi jotain. Kaapissa on tällä hetkellä yksi kiinteä hylly ja toinen lisätään tuohon alle jossain vaiheessa. Kuvissa näkyvät rottinkikorit ostin Minimanin alesta. Kaikki korit olivat -50%, joten niille ei jäänyt hintaan kuin kahdesta neljään euroa. Tuonne kaapin vasempaan yläreunaan laitamme myös pikkuhyllyt tai koukut lyhtyjen säilyttämistä varten.


Vitriini sijaitsee aulaan menevän oviaukon vasemmalla puolella ja oikealla puolella on mun tekemä naulakko. Sen alle on suunnitelmissa jotakin. En vaan tiedä vielä mitä? Penkki, lisää säilytystilaa tai jotain muuta. Tällä hetkellä siinä on pikkupöytä, joka odottaa maalia pintaansa ja pientä hiekkapaperihiontaa :)

Koti <3

Tällä hetkellä kuistilla säilytetään vaunuja, joten toinen reuna kuistista on omistettu niille. Yleensä tässä on vain nämä yhdet vaunut mutta joskus myös kaksosten rattaat. Ja silloin on täyttä vaikka kuisti iso onkin (n. 9-m2) :D Kuvia ottaessa nauroin, että oon reilu seitsemän vuotta sitten valinnut hyvät rattaat, kun ne istuvat värinsä puolesta niin hyvin meidän uuden kodin sisustukseen :D




Kuistin ikkunalta löytyy vielä joulukortit :) (Tunnustan myös, että olkkarissa on vielä joulukuusi.. ;) Se tosin taitaa lähteä huomeniltana pihalle...)



 Kuistin värimaailma kokonaisuudessaan on saanut inspiksen tästä ihanasta kyltistä <3 Saimme sen ystäviltämme silloin, kun aloimme suunnitella rakentamista. Kun ihan ensimmäiset alustavat paperit tontista oli allekirjoitettu :) Tämä kyltti on kulkenut mun mukana useammassakin rautakaupassa ja ennen seinälle päätymistä ehti mennä muutossa hukkaan. Nyt se on kuitenkin päässyt paikalleen aulaan johtavan oviaukon päälle :)


Tältä meillä näyttää, kun aukaisee etuoven :) Täytyy sanoa, että mun mielestä tämä on yks meidän Kodin ihanimmista huoneista! Viihtyisitkö sinä?



15 kommenttia:

  1. Voi Sister, mikä ihanuus tuo vitriini! <3

    VastaaPoista
  2. Hieno on! Mäkin haaveilen isosta ja järkevästä eteisestä/tuulikaapista. Mutta tuskin sellaista saan ilman rakentamista ja sitä ei tule koskaan tapahtumaan. :D

    Lotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Saat varmasti! Mä luulen, että te vielä asutte jossain upeassa merenrantatalossa, jos on iso eteinen, paljon Suomi-designia ja miehelle tekniikkaa ;) Rakennuttaakin voi, jos ei itse rakentaminen innosta ;)

      Poista
  3. Niin ihanaista! Ja hyvä esimerkki siitä, että aina ei tartte paljoa rahaa vaan hyvä idea ratkaisee! Kyllä, odotan niin että pääsen teille kyläilemään...

    VastaaPoista
  4. Tuollainen kuisti on ihan ylellisyyttä pikkulapsiperheessä! Ja kauniskin vielä :D Loistoidea tuo sähkökaapin peittäminen vitriinillä ja oiva esimerkki siitä, että kaiken ei tarvitse aina maksaa niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä ollut hyvä ja toimiva. Ihana, kun ei tarvi seisoa käytävässä jonossa odottamassa omaa pukeutumisvuoroa vaan kaikki voi heilua yhtä aikaa. Ei ehdi ensimmäiselle tulla hikikään talvikamppeissa ;D

      Poista
  5. Näyttää niin hyvälle!♡ Ihana! Meillä kuisti edelleenkin vaiheessa Sisustamisen suhteen, ku en osaa päättää mitä sinne haluun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni <3 Sulla on niin hyvä maku, että teidän kuistista tulee ihana! Eikö oo vaikea poimia ne oikeat ideat ja ajatukset tiettyyn huoneeseen, kun on niin paljon erilaisia mahdollisuuksia!

      Poista
  6. Aivan ihana kuisti <3 Ja tuo vitriini, se on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna <3 Tykkään kyllä tosi kovasti niin kuistista kuin vitriinistäkin!

      Poista
  7. Teijän kuisti on niiiiiiin unelma <3
    On todellakin tilaa olla ja "heilua" ;)
    Kiva,että kyltti on päässyt noin arvokkaalle paikalle. Empäs ois uskonu sitä ostettaessa,että mitä kaikkea ihanaa sen ympärille muodostuu <3

    VastaaPoista
  8. Ihana kuisti, ihana värimaailma ja tunnelma. Olisi kiva käydä peremmälle.. :)

    VastaaPoista

Olisi kiva, jos jättäisit viestin käynnistäsi :)