keskiviikko 27. helmikuuta 2013

DIY: verhoilua

 Tästä lähdettiin liikkeelle:


Kun vanha kangas oli irrotettu, tuoli näytti tältä:


Tuolin päällä uusi verhoilukangas HH-Kankaasta.

Irrotin tuolista vanhan kankaan ja leikkasin uudesta kankaasta palan sen mukaan. Käytin aikaa kankaan asetteluun, jotta sain leikattua sen kuvion mukaan suoraan, ettei kuvio menisi kieroon, kun kangas on kiinnitetty uudelleen.




Tuolien alta löytyi vanhan omistajan tietoja - Mannerheimintieltä on tuoli matkannut mutkien kautta meille :)



Muutaman niitin jälkeen tuolit näyttivät tältä - helppoa ja nopeaa piristystä!




Nyt tuolit siirtyvät yläkertaan tyttöjen huoneisiin odottelemaan koulupöytiä <3


sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Aamuselaamista

 Kodinhoitohuone alkaa valmistua. Ovet odottavat viimeistä maalikerrosta päällensä ja vetimet sekä pöytätaso pitäisi valita. Tason kanssa on ollut huono onnea sen verran, että mun ykkösvalintaa ei enää valmisteta - niin mun tuuria. Kodarin seinät on maalattu keskiharmaaksi, kaappien ovet ja laatikoiden etusarjat ovat valkoiset ja alunperin tasoksi piti tulla vaaleanharmaa. Nyt olen miettinyt myös valkoista tasoa, kun suunnitelmat menivät uusiksi. Joten lähden tästä uudella innolla jatkamaan tasomatskujen selailua :) Toivottavasti uusi yhtä hyvä vaihtoehto löytyy!


Suloista sunnuntaita teille :)



torstai 21. helmikuuta 2013

Juhlahumua!

Tänään on juhlittu kuopuksen 1-vuotissynttäreitä! Aivan uskomattoman nopeasti tämä vuosi on mennyt.. Haikeudella kaipaan vuodentakaisia tuntemuksia (odotusta, synnytystä ja sitä tunnetta, kun vihdoinkin saa vauvan ensi kertaa syliinsä <3) ja vuodenaikaisia tapahtumia - oon niin kiitollinen joka hetkestä!

Kaikki tarjottavat oli itsetehtyjä - kookossuklaakeksejä, suklaatuorejuustokakkua uudella reseptillä, tanskankakku (mokkapaloja mutta vaalealla leivospohjalla), suklainen vuokakakku ja tietysti täytekakkua. Tänään sokerimassaa värjäillessä meinasi iskeä kiirefiilis mutta ehdin kuin ehdinkin saada kaiken valmiiksi :) Mun herkkulakkokin otti aikalisän juhlien ajaksi ja tänään onkin herkuteltu hyvällä omallatunnolla - pikkumiehen juhlissa ei pinnistellä :)




 En tiedä mitään niin ihanaa
kuin oman yksivuotiaan.
On kaikki suurta ja mahtavaa
kun maailmaa hän valloittaa,
sinisilmä, kultatukka,
isän äidin oma kukka!


Ihana päivä - ihana viikko!

Rakkautta ja onnea loppuviikkoonne!



sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Kommentointimuutos

Heips, blogin sähkikseen on alkanut tulla englanninkielistä spämmiä, joten otan käyttöön "kommenttivahvistuksen" eli tästä lähtien kommentoidessa Sinua pyydetään todistamaan, ettet ole robotti :D

Iloista laskiaissunnuntaita kaikille!
Täällä se alkoi nukkumalla pitkään. Aamupalaksi lättyjä. Äidille keittiön siivousta, lasten kiukuttelua ja lumitöitä. Nyt yläkerrassa pelaillaan Paula-peliä ja mä oon laittanut sillä aikaa kuopuksen päikkäreille ja ruoan valmiiiksi. Jospa sitä ehtis vielä mäkeenkin?


lauantai 9. helmikuuta 2013

Vielä ehtii!

Tänään on vietetty tyttöjen päivää! Jätimme pojat kotiin ja vietimme päivän kaupungilla. Ohjelmassa esikoisen balettitunti, shoppailua ja kahvittelua ja kolmeksi katsomaan upeaa Pähkinänsärkijä-balettia.

Esityksiä on luvassa vielä huomenna eli sunnuntaina klo 15 ja 18. Suosittelen lämpimästi! Mukaan kannattaa varata lippurahan lisäksi muutama kolikko kahvitteluun :) Kauempaakin kannattaa ajella katsomaan upeita nuoria tanssijoita ja kuuntelemaan taitavia muusikoita!



tiistai 5. helmikuuta 2013

Koti by 3v.

 Kotimme kolmevuotiaan tyttömme silmin. Postikorttikuvat kolmevuotiaan korkeudelle - portaat ainakin näyttävät hurjan jyrkiltä!








Täällä on vietetty tammikuuta ja helmikuuta vaatekaappeja penkoen. Osa menee keräyksiin ja osa myyntiin! Ihanaa päästä itselle tarpeettomasta mutta hyväkuntoisesta tavarasta eroon :) Tammikuu toi mukanaan koko vuoden karkkilakon (oumaigaad..) ja herkutonta helmikuuta on vietetty jo muutama päivä. Meidän perheen kuopus tulee kuun lopulla vuoden (voitteko uskoa!!) ja silloin herkutellaan oikein hyvästä syystä ja hyvällä omallatunnolla :)

Mukavaa tiistaita!