sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Kuistin sneak peak!

Heipähei! Ihanaa kolmatta adventtisunnuntaita! Tänään meinas tulla jo hiki otsalle, kun tajusin, että hieman reilu viikko jouluun :D No, eiköhän tässä ehditä vielä leipoa vähän pipareita ja käydä ruokaostoksilla. Siivouksetkin menee perussiivoustyylillä, kun esikoisen synttäreille tuli puunattua oikein kunnolla :)

Ennen synttäreitä ja vapaina iltoina niiden jälkeen olemme tehneet hommia kuistilla. Pitää kyllä rehellisyyden nimissä sanoa, että mies on tehnyt. Mä olen mittaillut, pitänyt kiinni laudasta ja sanonut, että "en mä noin sitä ollut ajatellut" tai "voi siitä tuli just hyvä" :D Eli työn alla on ollut säilytystilaa kengille, luistimille ja monoille ja jotta ei päästäis helpolla niin toinen projekti on ollut sähkökaapin piilottamisvitriini. 

Penkki alkaa olla valmis. Vielä yksi maalikerros kanteen ja ehkä jalkalista tuohon penkin etureunaan. Se on vielä harkinnassa - mitä mieltä te olette? 


Jo talopiirustusten teko vaiheessa mies sanoi, että eteisen seinää tulee iso sähkökaappi ja kyseli, mihin kohtaan se laitetaan. Aloin saman tien suunnitella, miten sähkökaapin saisi parhaiten piiloon. Etsin netistä vinkkejä siitä, miten muut ovat piilottaneet tai muokanneet sähkökaappejaan paremmin sisustukseen sopivaksi mutta en löytänyt mitään mieluista. Jo aiemmin löysin tieni I Emmas Vita Hem-blogiin ja näin siellä ihana kuvan (sivubannerissa klik) heidän kuististaan - ja siitä se ajatus sitten lähti. Nyt kaappi on hyvällä alulla ja valmistumassa pikkuhiljaa. Ovien ikkunoihin tulee vielä ristikot ja verhot. Mies sanoisi, ettei keskeneräisistä jutuista saa ottaa kuvia mutta en vaan malttanut olla näyttämättä :) Tykkään niiiin kovasti!


Muutosta lähtien olen etsinyt valaisimia kuistille ja parin viikon takaisella Turun reissulla ne löytyi! Kävin siskoni kanssa Ikeassa hakemassa verhotankoja ja ihan sattumalta huomasin siellä ihanat valaisimet ja ne lähti samantien mukaan. Niissä on jotain vanhahtavaa ja muotokieli on juuri sitä, mitä mä halusin. Heräteostokset on yleensä vikatikkejä mutta nämä on i h a n a t! Ja mieskin oli tyytyväinen - lamput maksoivat vain 19,95€/kpl. Vaihtoehtona kun minulla oli TineK:n valaisimet ja niiden hintahan on hieman enemmän ;)

Ihanaa alkavaa viikkoa!


4 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun oot päässyt kunnolla postailemaan taas. Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) On kyllä mukava taas kirjoitella kuvien kera :)

      Poista
  2. Oi oi, ihanalta näyttää! <3 Nuo lamput oli kyllä nappivalinta! :)

    VastaaPoista

Olisi kiva, jos jättäisit viestin käynnistäsi :)