lauantai 7. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän tunnelmia

Tervehdys pitkästä aikaa! Oikein ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa! Tai yöhän nyt jo oikeastaan on :) Tänään otettiin varaslähtö esikoisen synttäreihin ja juhlittiin kunnolla koko päivä. Voi sitä riemua, iloa, onnea ja kiitollisuutta, mitä sydämessä on tänään ollut <3 Aamulla satoi kunnolla lunta, iltapäivällä oli aivan u p e a  sininen hetki. Niin uskomattoman kaunista. Saimme kylään rakkaita ystäviä ja perhettä, seurattiin lasten mutkatonta yhdessäoloa jos jonkinlaisten leikkien parissa, syötiin hyvin ja vielä iltasella päästiin polttopallon pyörteisiin (aikuisetkin :D)! Onnea on iso aula :D Juhlat jatkuu vielä huomenna ja sunnuntainakin :)

Kuvat otettu jo aiemmin. Nyt täällä on ihanasti lunta!

Suomen juhla on herkistänyt mielen. Ikkunoissa on siniristilippunauhoja ja moneen kertaan ajatukset ovat ajautuneet vuosien taa. Kyyneleet silmä kulmassa, sydän suurta kiitollisuutta täynnä olen ajatellut nuoria poikia ja miehiä, jotka ihan konkreettisesti taistelivat meille tämän maan. Tämän maan, jolle olemme tämän unelmiemme kodin rakentaneet. Pellot ja tämän metsäisen kivimaan.


Kotirintamalla käyty taistelu ei ole ollenkaan vähäpätöisempi. Pienet tytöt ja pojat kasvoivat nopeasti nuoriksi, kantamaan vastuuta kodista ja kodin töistä äidin rinnalle, isän saappaisiin. Ei voi kuin ihailla heitä, sillä sodan jälkeen taistelu jatkui ja he tekivät töitä paremman huomisen puolesta ja Suomesta tuli hyvinvointivaltio, koulutuksen kärkimaa - hyvä Suomi.


Katselin tänään useamman kerran omia lapsia ja mietin heitä, jotka joutuivat luopumaan omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan tai menettivät henkensä, jotta minulla ja lapsillani olisi parempi olla ja elää. Samalla häpeän sitä, kuinka helposti tämä kaikki unohtuu. Kaikesta tulee itsestäänselvää ja unohtaa, että näin ei ole ollut aina. Meitä on siunattu isosti!


Itsenäisyyspäivänä on aina erityinen ikävä omia isovanhempia. Pappaa erityisesti <3 He sydämessä nyt nukkumaan. Aamulla alkaa lauantaiarki ja balettitunnit ja illalla juhlitaan!

Jane

1 kommentti:

Olisi kiva, jos jättäisit viestin käynnistäsi :)