perjantai 6. syyskuuta 2013

Pihajuttuja

Tänään innostuin ottamaan vähän kuvia meidän pihaprojektista :) Nurmikko on alkanut mukavasti vihertää vaikka suuria multalaikkujakin vielä löytyy. Niihin täytyy vielä heitellä uusia siemeniä. 


Sisäänkäynnin vasemmalle puolella aloin eilen tehdä kukkapenkin reunusta luonnonkivistä. Tämän korkeammaksi en ajatellut sitä tehdä vaan nyt täytyy alkaa muokata kukkapenkin pohjaa. Eli kottareilla vaan multaa ja sekoitella sitä hieman tuohon hiekkapohjaan sitten vaan istutuspuuhiin. Tai siis ensin täytyy tietysti päättää, mitä kukkia tuohon penkkiin laitetaan. Se ei olekaan ihan helppo juttu!



Joku postaus sitten näytin väläytyksen meidän isosta katealueesta ja tässä on nyt sitten kokonaiskuvaa. Vieläkin se on kesken mutta paremman käsityksen siitä jo nyt saa. Katetta tarvittaisiin vielä vähän lisää ja katealueen ja nurmikon reunan väliseen "ojaan" laitamme pieniä kiviä, joten kanto- ja kottarihommia tässäkin.
Tuon toisen kiven takana on pyöreä hiekka-alue ja siihen tulee jossain vaiheessa pieniä rantakiviä ja penkki, jota mä kutsun "aikuisten jäähypenkiksi" :D Teemme myös pienen rantakivipolun sinne tuon katealueen läpi. Penkille laitan kesäkukkasia :)


Katealueen ja metsän reunassa on  kiviä, joiden väliin, viereen ja päälle olen istuttanut erilaisia maksaruohoja ja mehitähtiä. Niitä haluaisin sinne vielä lisää mutta hyvä alku tämäkin :)




Talon vasemmalla sivulla on iso hiekkainen lasten leikkipaikka. Se on rajattu nurmikosta sellaisella mustalla muovisella nurmikonrajausnauhalla. Tänne tulee kiikut ja tietysti hiekkalaatikko. Leikkimökki sijoitetaan tuohon kohtaan, jossa seisoin, kun otin kuvan ja kiipeilyteline nurmikolle hiekka-alueen taakse.
Hiekka-alueen takana on kirsikkapuumme (jota ei kyllä tässä kuvassa erota) ja edessä kolme marjasinikuusamapensasta. Ajatuksena on laittaa leikkialueen lähelle paljon syötäviä marjoja, joita lapset saavat vapaasti nauttia leikkien lomassa :)


Leikkialue rajataan metsästä tuollaisen valmiin puureunan avulla. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy yksi niistä paikallaan. Näin hiekka ei pakene leikkipaikalta metsään eikä metsä kasva hiekalle :)



Pihatielle päin katsottuna pihamme näyttää varastolta. Tähän on tulossa joskus iso kukkapenkki tuon ihanan kiven ympärille mutta toistaiseksi siinä on ylimääräiset putkenpätkät sun muut mitä raksaamisen jälkeen tontilta löytyy :) Tuon pressukasan sisältö selviää seuraavasta kuvasta...


Heinäseiväsaitavärkit odottelevat ensi kesää :)
 

Edellisessä pihapostauksessa haikailin myös terassia kodinhoitohuoneen puoleiseen päätyyn. Pari päivää isäni kanssa sitä värkättiin ja saatiinkin se hyvälle mallille! Kiitokset iskälle opastuksesta ja avusta ja äidille lastenhoidosta :) Nyt pääsen vaunujen kanssa suoraan kuraeteiseen eikä pyyhevirityksiä enää tarvita kuistin lattialle :)

 

Takapihallakin vihertää :)
 Talon oikea sivu on vielä hiekkaerämaa. Sinne teemme ensi keväänä/kesänä kasvimaan, pienen hiekkapolun takapihalle, kukkapenkkejä, kesäkukkapellon ja varmaan nurtsiakin. Joten pihapostaukset eivät ihan heti lopu vaikka verkkaalleen näitä tuleekin :)










Auringonkukkien myötä oikein ihanaa viikonloppua teille kaikille! Ja uusille lukijoille terveiset! Mukava, kun olette löytäneet tänne! Toivottavasti viihdytte mun ja perheen matkassa :)


7 kommenttia:

  1. Teillähän on suunnitelmat edenneet loistavasti jo toteutusvaiheeseen! Mun silmiin tuo näyttää jo liki valmiilta heh! Tuosta ei voi muuta kuin jatkaa toteutusta eteen päin, wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pitäis nähdä tuo talon oikea sivu :D No, onneks tää koti ja piha on loppuelämän projekti. Toivottavasti niitä päiviäkin annetaan reippaanlaisesti :)

      Poista
  2. Juu, kyllä tuo minunkin silmiin on ihan valmis piha kun vertaa allekirjoittaneen pihaan............
    Ihanat nuo luonnonkivet kukkapenkin reunalla- mistä ihmeestä oot noin ihanan muotoiset kivet löytänyt ?

    VastaaPoista
  3. Hei Mia ja kiitos :) Nuo luonnonkivet on kerätty tuosta meidän oman tien varrelta. Yhtenä päivänä käveltiin tuo tie läpi ja kerättiin sopivan näköiset tielle ja nosteltiin sitten peräkonttiin (kun peräkärryä ei silloin just ollut). Siinä ne on kasassa sitten ootelleet jo pitemmän aikaa, että pääsis kukkapenkin reunaan :)
    Ja täällä siis kiviä riittää. En enää ihmettele ollenkaan, että täällä on paljon kiviaitoja peltojen reunoilla. Enemmän ihmettelen sitä, että kuinka miehet ovat joskus jaksaneet raivata noita peltoja hevosten kanssa, kun varmaan joka toinen lapiollinen on ollut pelkkiä kiviä.

    VastaaPoista
  4. Teillä on kyllä iso urakka pihan kanssa. Hieno siitä ainakin tulee :)

    VastaaPoista

Olisi kiva, jos jättäisit viestin käynnistäsi :)