keskiviikko 1. elokuuta 2012

Raakilekeittiö, mutta ihana jo nyt :)

Keittiö alkaa hahmottua ja kyllähän tuo ihan hyvältä näyttää. Puolueellinen mielipidehän se on mutta se tärkein samalla ;D Yläkaapitkin näyttää näissä kuvissa jo tummanharmailta eikä ruskeilta. Livenä niissä vähän ruskeaakin huomaa mutta ei niin hirveästi kuin edellisissä kuvissa. Jääkaappiseinältä puuttuu vielä kaappeja, samoin alalaatikostoja puuttuu sekä tietenkin taso. Mutta koko ajan eteenpäin mennään :)

 Tässä pari kuvaa ruokailuhuoneesta päin.


Lähikuvaa yläkaappien mekanismista
Viimeiset säädöt tekemättä niin ovien välistä vilkkuu valkoista.


Ylin laatikko on meidän lusikkalaatikko, leveyttä 90 cm. Tähän päälle tulee vielä useampi kaappi. Siitä kuvia sitten kun valmistuu.

Lajitteluroskis. Ylähyllylle roskikset biojätettä varten (+yksi ylimääräinen roskis, ehkä kartonki?) ja alahyllylle roskikset lasille ja metallille.

Vastapäätä jääkaappeja on laatikostot, joissa on kaksi isoa laatikkoa päällekkäin. Ylälaatikkoon on mahdollista laittaa sisälaatikko, mikäli sellaista tarvitaan. Sellainen on jo laitettu laatikkoon, joka on lähinnä hellaa. Siihen tulee sitten kauhoja, lastoja sun muita sellaisia ja sen alle foliot, leivinpaperit, pakastepussit yms. Eli sellaiset matalaan laatikkoon menevät tavarat, joita uunin ja hellan läheisyydessä usein tarvitsee :)

Täällä jatketaan hommia! Suihkut ja ulkovalot on vielä mietinnässä. Olisko teillä hyviä vinkkejä sadesuihkuista tai sitten oikein leveistä käsisuihkuista?

Jane

9 kommenttia:

  1. No kyllähän tuo jo ihan aidosti keittiöltä näyttää! :) Ja värit ovat kivat. Tykkään tuosta, että on vähän tummempaa mukana ryhdistämässä ilmettä.

    Ei muuta kuin kylmälaitteiden töpselit seinään ja siinä se melkein sitten onkin?! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, töpselit seinään, mansikat ja muut marjat pakkaseen ja se olis siinä ;D Mä tykkään kans noista tummista kaapeista/laatikoista. Kun niitä mietin, luin monesta paikasta, että tumma väri ylhäällä on huono valinta. Että kaapit näyttäis siltä, että ne leijuu ilmassa. Mä kuitenkin tykkäsin tuosta ja tykkään vieläkin. Mä toivon, että taso sitoo alalaatikot ja yläkaapit vielä enemmän yhteen :)

      Poista
  2. Kenen toimittama keittiö tämä muuten on, eli mistä teidän keittiön kaapit on hankittu? Hienolta tosiaan näyttää nuo avausmekanismit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, mun mieheni on tehnyt itse nämä meidän kaapit. Tummat kaapit on petsattua tammiviilua ja valkoiset ovet on maalattu. Edellisessä postauksen lopussa on siitä tarkempia tietoja: http://unelmanakoti.blogspot.fi/2012/07/portaat-osa-2-ja-muita-kuulumisia.html
      Samantyyppisiä kaappeja on ainakin Nixi-keittiöllä mutta varmasti monella muullakin.

      Avausmekanismit on Hahlen Aventos HF:t :)

      Poista
    2. Niin ja kiitos viestistä!

      Poista
  3. Hyvältä näyttää eikä enää lainkaan ruskealta :-)
    Niistä suihkuista. Meillä on Hansgrohen raindance showerpipe -suihkut. Siis kaksi sadesuihkua, joissa on lisäksi tosi isot käsisuihkut. Tykkään todella paljon ja voin todellakin suositella! Tarkkaa mallia en nyt muista. Hansgrohellakin on niitä aika monta. Mut blogista löytyy kuvia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ehdotin just tuota Raindancea mutta siinä tulee valmiina sekoittaja ja me tarvittais sellainen malli, jossa on hana. Raindancessa olis vaan niin ihanan suuri se sadesuihku! Kävin kurkkaamassa kylppärikuvia - ihanalta kyllä näytti! Mä tykkäisin eniten Oraksen Hydrasta mutta se on hurjan kallis..

      Poista
    2. Sama täällä - Mutta Hydra oli hieman liian kallis meidän budjetille... Saisiko jostain ostettua suihkut ja sekoittajat erikseen??

      Poista
    3. Päädyttiin Mora MMIX S6:teen ja ostettiin siihen sekoittajat erikseen. Toivottavasti se on hyvä vaikka yläsuihkun halkaisija onkin alle 20cm.. Putkimies ainakin sanoi, että laadultaan on ihan Oraksen luokkaa. Hope so :)

      Poista

Olisi kiva, jos jättäisit viestin käynnistäsi :)