perjantai 30. joulukuuta 2011

Joulutunnelmissa

Oikein hyvää joulua ja alkavaa vuotta teille kaikille!

Joulutoivotukset ja suunnitelmat jäivät postaamatta. Jotenkin oli kauheasti kaikkea ja kuitenkin aika rauhassa saatiin joulua odotella. Varsinainen joulu meni meillä ja varmasti monella muullakin ajellen paikasta toiseen. Mutta ihanaa on nähdä rakkaita ihmisiä ja nautiskella heidän kanssaan jouluntunnelmasta. Tässä muutama kuva meidän joulusta. Ekaksi tietysti pakollinen kuusikuva!

Joulukuuseen lisättiin vielä ihanat puiset Suomen liput. Sellaisia oon etsinyt kauan ja nyt löysin kotipaikkakuntani ihanasta leipomosisustusliikkeestä. Suosittelen!

Jouluateria syötiin omalla porukalla jo aatonaattona :)
 
Riviera Maisonin tähtikynttilät. Lasikupeissa teksti "We Wish You A Merry Christmas". Mun lempparit!

Tämän vuoden piparkakkutalo - miehen aikaansaannos :)


Ensi joulu vietetäänkin sitten omassa kodissa - uskomatonta, että voi sanoa noin! Ja samalla hengenvedolla ristiä kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että kaikki menis hyvin loppuun asti. "Joulu omassa kodissa"-ajatuksen kanssa olin tänään liikkeellä Pietarsaaren suunnassa Blossomin varastomyynnissä, tavallisessa liikkeessä keskustassa sekä KampHousen liikkeessä, josta löytää toinen toistaan ihanampia Riviera Maisonin tuotteita. Varastomyynnistä mukaan tarttui Mailegin possuja iso ja pieni ja tavallisesta liikkeestä kaksi paperitähteä ensi vuotta varten sekä joulutyyny. Noita paperitähtiä aion käydä etsimässä vielä Kokkolan myymälästä, sillä nyt sain vain pieniä tähtiä. Heillä on ollut myynnissä aivan ihania isompia valkoisia tähtiä. Toivotaan, että niitä vielä löytyy :) Samalla reissulla pitäisi pyörähtää tutkimassa Clas Ohlssonin tähtivalikoimaa. Heillä oli kans ihan vitivalkoisia paperitähtiä, ainakin ennen joulua vielä. Miehelle ei tästä tulevasta reissusta taideta kertoa.. Tämänpäiväisessä on varmasti jo selitettävää :D

Tässä vielä netistä otetut kuvat RM:n ostoksista. Mulla sattui kerrankin tuuri ja kaikki joulujutut oli -50%. Oon haaveillut RM:n lasikuusesta pitkään - oikeasti vuosia! Ja nyt mulla oli mahdollisuus ostaa sekä iso että pieni kuusi uuteen kotiin :) Tuolla ne nyt on vaatehuoneessa hyvin pakattuna muuttoa varten. Tuo toinen lyhty oli täysi heräteostos ja mun joululahja itselleni :)



RM-kuvat täältä

Kovin tuli shoppailupainotteinen (ja raksaton) joulupostaus ja joulun pääasia tuumaa unohtua. Meidän joulun tärkein juttu selviää Leena Krohnin joulurunosta ja se on tietenkin jouluyön suuri ihme. Ootte ehkä kuulleet tämän runon Juha Tapion laulamana? Itse kuulin tuon laulun ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja pääsi samantien joululaulujen suosikkilistalle! Laulun nimeä vaan en tiedä. Tämän runon myötä toivottelen kaikille enkeleitä tämän vuoden loppuun ja uuteen vuoteen 2012!

Ne tietäjät muinaisen Itämaan
hyvin rikkaat ja oppineet miehet,
tuli pikkuista vauvaa kumartamaan
kuten Pyhästä kirjasta tiennet.

Ja se oli outoa kerrassaan,
se oli jotakin aivan uutta,
että rikkaus köyhyyttä kumartaa
ja viisaus viattomuutta.

Mitä tietäisi maailmasta muukalainen,
joka äsken tyhjästä tehtiin,
joka yöstä autettiin alaston,
joka lintuna ääntelehtii.

Miten auttaisi maailmaa avuttomin?
Miten kaikista nuorin ja tyhmin?
Kuin kaukaa hän katselee seimestään
sinisilmin niin seesteisen tyhjin.

Ja silti he saapuvat taas ja taas
kuin mierolta majataloon
kerääntyen kasvojen kirkkauteen
kuin koiparvi kynttilän valoon.

Näet siksi he tahtovat kumartaa
ja kalliita lahjoja viedä, 
kun tiedoton yksin ymmärtää,
mitä kukaan ei viisaista tiedä..
 
Leena Krohn

Vielä joulufiiliksissä, Jane

torstai 15. joulukuuta 2011

Sisustuksen suuntaa: alakerta

Oon yrittänyt hillitä ihteäni tämän sisustuspostauksen kanssa mutta enää en malttanut oottaa eikä ilmeisesti mun postausapulaisetkaan tai bloggeri, kun meinasivat tämän laittaa jakoon vähän liian aikaisin :D En oo kysynyt yhdenkään tapetin hintaa enkä kilpailuttanut näitä mitenkään, joten suunnitelmat saattavat vielä muuttua, kun lopulliset kustannukset selviää. Tässä kuitenkin vähän suuntaa-antavia kuvia siitä, miltä meidän kotimme seinät ja muut pinnat tulevat näyttämään. Keittiökalusteista ei ole edelleenkään tehty mitään päätöksiä. Ne suunnitelmat taitavat jäädä elämään ihan omaa elämäänsä ja muuttua vielä tekovaiheessakin niin kuin takankin kanssa kävi :)

Mutta nyt asiaan eli niihin suunnitelmiin. Täältä löydät meidän talon pohjapiirroksen, jos haluat tarkemmin katsoa, missä mennään.

Meidän kuistille tulee hieman maalaisromanttinen tyyli, vaikkakaan sitä muualle taloon ei suuremmin tule. Tapetiksi Tapettitalon Lukko:


Sähkökaapin kuistin seinästä tulemme piilottamaan jossain vaiheessa tähän tyyliin:

Eli sähkökaapin eteen tehdään tuollainen lasivitriini ja viereen penkkiä. Kuva on I Emmas Vita Hem-blogista. Meidän sähkökaappi tulee kuistin ja aulan väliselle seinälle.

Lattialaattoja kuistille emme ole vielä valinneet. Tykkään kyllä tuosta ylläolevan kuvan lattiastakin. Muuten Puukeskuksella meitä odottelee iso lavallinen Parlan Harmony Loft-parkettia:

Ei tumma, ei vaalea, vähän harmaa, 3-sauvainen parketti :)
Lankkuparketti meni kirkkaasti meidän budjetin yli ja emme halunneet laittaa laminaattia niin tämä oli hyvä kompromissi. Tämä löytyi Puukeskuksen mainoslehtisestä ja kun vertailimme näytepalasta muihin aiemmin hommattuihin näytteisiin, tuntui se hyvältä ja oikealta. Toivotaan, että isolla alalla se näyttää yhtä hyvältä kuin meidän mielestämme nyt :)

Aula ja portaikko todennäköisesti maalataan sävyllä, joka sopisi hyvin sekä yläkerran että alakerran sävyihin. Portaat tulee näyttämään tältä eli portaiden alle tulee pieni komero, jonne saa säilöön ulkovaatteita ja kenkiä:

Tää kuva on mun ideavihosta otettu ja laatu sen mukainen :) Taitaa alunperin olla jostain vanhasta Kannustalo Newsista.
Meille tulisi myös tuollaiset vanhat ovet/vanha ovi tuohon komeroon. Samoin aulan vaatekaappiin oon suunnitellut vanhoja ovia. Täältä löytyy kaikkea ihanaa vanhaa uudelleen käytettäväksi :)

Olemme miettineet sekä valkoista että vaaleanharmaata portaiden sävyksi mutta luulen, että tämä päätös tulee myös roikkumaan siihen asti, kun se on pakko tehdä :D Valkoinen on tällä hetkellä mieluisin vaikka tiedän, että valkoiset umpiportaat tarvitsevat imuria aika usein ja jälkiäkin niihin tulee näkyviin helpommin kuin muihin.

Keittiö ja ruokailuhuone ovat mulle vielä ongelma. Maalataanko vai tapetoidaanko, I don't know. Tässä takaseinässä olisi yksi hyvä vaihtoehto keittiön ja ruokailutilan tapetiksi.

 Kuva sandudd.fi Maalaistunnelmia, kuva 6.


Olohuone maalataan harmaan sävyllä ja takka todennäköisesti myös. Maaleja en ole vielä ehtinyt päättämään, koska niitä hyviä harmaan sävyjä on niin paljon! Otan sitten tapetit, parkettinäytteen ja laatat mukaan, kun lähden niitä valitsemaan :)

Pohjapiirroksessa tv-huoneeksi nimetty huone tulee olemaan aluksi lasten leikkihuone mutta "ei-lapsekas" tapetti löytyi kauankauan sitten Elämän Eliksiiri-blogin kautta. Ja tässä se on:

Boråsin Garden

Sitten kuvattomia selostuksia khh:n, kuraeteisen ja pesuhuoneen osalta.
Kodinhoitohuoneesta osa maalataan ja osa tapetoidaan. Tuo keittiön tapetti saattaa löytää tiensä myös tänne khh:n u-malliseen osaan. Lattiaan vaaleanharmaata laattaa.

Kuraeteisen seiniin laitetaan Tikkurilan Tunto hienoa/karkeaa ja lattia on sama kuin kodinhoitohuoneessa. Pöytätason päälle haaveilen rouheasta valkoisesta peilistä ja ulko-oven viereen vasemmalle puolelle tulee naulakko pyyhkeitä ja vaatteita varten. Pesuhuoneen oven viereen oikealle tulee pyyhekuivain.
Pesuhuoneeseen tulee tummat seinät, ikkunaseinä ehkä vähän vaaleampana ja lattia samaa kuin kodinhoitohuoneessa. Kattoon tulee kunnon valo sekä tähtitaivasvalaistus :)

Sauna tulee olemaan tumma allaolevan kuvan tyyliin: tummanharmaat seinät ja katto ja vaaleamman harmaat lauteet. Normaalit paneelit tosin seiniin, ei tuollaista ohutta sormipanelia. Haluamme saunaan yksinkertaisen valaistuksen ja valot tulevatkin lauteiden alle, joten niiden valossa on saunaa hyvä myös siivota. Lattia on samaa laattaa (tai vähän tummempaa) kuin kodinhoitohuoneessa. Kiuas sijoitetaan seinän viereen eikä se tule kuvan tyyliin lauteista läpi :)


Vessaan meillä tulee seinä-wc ja lattia on varmaankin samaa vaaleanharmaata laattaa kuin khh:ssa. Kalusteita ei tännekään ole valittu mutta seinä-wc:n päälle tulee koko seinän levyinen kaappi, jonne saa kätköön kaikki tarvittavat tavarat. Muita yläkaappeja ei vessaan tule. Iso peili ja hyvä meikkausvalo ;)

Tässäpä kierros meidän alakerrassa. Tietysti aika karkeasti sillä kalusteet ja muut sisustustavarat määrittää sisustuksen suuntaa enemmän kuin pelkät pinnat eikä mulla ollut vielä niitä laatta- tai kalustekuvia. Palataan niihin sitten, kun saamme tehtyä jotain päätöksiä niiden suhteen. Yläkerran kierroskin on tulossa :)

Jane

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Mun ihanat postausapulaiset

Monella tämän blogin linkittäneellä näkyy, että sisustuspostaus olisi julkaistu mutta ei sitä vielä olekaan. Pienet postausapulaiset käväisivät painelemassa tietokoneen näppäimiä ja saivat postauksen liikkeelle ennen aikojaan mutta poistin sen, koska siitä puuttui vielä kaikki kuvat ja linkit :D Mutta yritän tehdä sitä täällä näiden pikkuapulaisteni kanssa kokonaan valmiiksi :) Jospa huomenna valoisaan aikaan ehtisin ottaa viimeiset kuvat sitä varten ja sitten iltasella kirjoitella puhtaaksi.

Jane

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Takka ja vähän yläkertaakin

 Postaukset roikkuu ja roikkuu - täällä juhlitaan synttäreitä oikein urakalla! On leivottu ja siivottu ja taas leivottu ja siivottu. Käyty ostoksilla ja samalla askarreltu joulukortteja ja tehty muitakin joulujuttuja eteenpäin :) Esikoinen tosiaan täytti viisi vuotta ja juhlia on järjestetty useampaan otteeseen, kun tämä vuokrakämppä on sen verran pieni, etteivät kaikki mahdu kerralla juhlimaan. Ensi vuonna sitten ensimmäistä kertaa mennään yksien tai korkeintaan kaksien synttärijuhlien merkeissä - can't wait! Meidän esikoinen on siis jouluvauva ja vieläkin muistelen tuota ensimmäistä joulua ja vauva-aikaa lämmöllä. Oli aivan ihanaa olla pienen kanssa ja nautiskella kaikesta jouluisesta! Riippumatta siitä, että rytmit oli ihan hakusessa. Me nukuttiin päivät ja fiilisteltiin yöt silloin kun itku ei tullut kuokkavieraaksi :)

 Samalla kun me tytöt olemme paiskineet hommia täällä kotona synttäreiden ja joulujuttujen parissa, on mies/miehet vieneet asioita eteenpäin tuolla raksalla. Tässäpä teille muutamia kuvia takan muurauksesta. Tästä postauksesta löydät aloituskuvia.


Ulkokuoren muuraus alkoi tästä. Samalla alkoi hahmottua myös tuikkukolot ja puulokerikko.



Tämä on näkymä olohuoneesta ruokailutilaan päin. Hieman on ruokapöydän paikalla muuta tavaraa :D


Pian oltiinkin jo niin pitkällä, että takassa voitiin polttaa pienet kynsitulet :)


Ja tässä takka tasoittamista vaille valmiina. Takan päälle ("katoksi") laitetaan laatat, jotta siivoaminen helpottuu ja nyt pitäisi päättää myös takan väri. Samalla täytyy miettiä tarkemmin alakerran sisustuksen värisävyt muutenkin niin takka sulautuu muuhun sisustukseen paremmin. Valkoinen, harmaa tai tummanharmaa ovat tällä hetkellä kärkikolmosena :)


Ruokailutilasta päin.

Yläkerrassakin on menty pikkasen eteenpäin. Lattian levytys on aloitettu :)



 Alakerrassa oli hommia niin putkimiehelle kuin sähkömiehellekin. Toivotaan, että pian päästään sielläkin eteenpäin!

Jane