tiistai 31. toukokuuta 2011

Tuesday blues

Tämä viikko tulee menemään hitaasti. Tiedossa monta päivää ihtekseen tyttöjen kanssa, kun mies lähtee työmatkalle. Raksalla työt onneksi etenee ainakin tänään, kun timpurit tulivat aloittelemaan perustusten tekoa. Täytyy käydä illalla vilkaisemassa, mitä siellä on tapahtunut. Taukotupakin on paikallaan. Siivousta vaille valmiina :) Mä en ole käynyt tontilla useampaan päivään mutta mies on siellä tehnyt hommia, jotka kuulemma eivät näy mihinkään mutta on pakko tehdä :D

Takkatreffit meni mönkään. Jouduttiin siirtämään tapaamista moneen kertaan miehen töiden takia ja tänään, kun meille olisi sopinut, onkin "portit kiinni" ja taloon ei enää pääse. Olisi ollut kiva kuulla tällaisesta takarajasta.. Olisimme siis päässeet vilkaisemaan takkaa Kannustalon asuntomessukohteeseen mutta nyt se jää näkemättä. Jospa sitä jaksais lähteä messuille kiertelemään? Ihan kauheasti messut ei innosta mutta we'll see. Sovin kuitenkin uuden tapaamisen tuon takkaedustajan kanssa ensi viikolle.

Nixi-keittiötreffit peruuntuivat myös raksakiireiden takia. Olin yhteydessä liikkeeseen vain sähköpostitse ja kun peruutin ekan ajan ja kyselin uuden ajan perään, ei sieltä tullutkaan enää vastausta. Pitäis tietysti mennä käymään tai soittaa, mutta mun mielestä yhteydenottojen pitäis toimia myös sähköpostitse, mikäli siihen annetaan mahdollisuus liikkeen sivuilla. Hirveää niuhotusta, vai mitä :DD

Viikonloppuna päästään sitten irrottautumaan täältä kotoa ja mennään juhlimaan serkkuni ylppäreitä! Suku on paras, mun mielestä!!

Jane

perjantai 27. toukokuuta 2011

Uusia kuulumisia :)

Porakaivon poraus aloitettiinkin jo tänään. Toissapäivänä meille sanottiin, että porauksia ei ehditä aloittamaan ennen kesäkuun puoliväliä mutta tänään heillä olikin luppoaikaa :) Mies sitten kiireesti soittamaan vesilaitokselle, että nyt pitäis saada vesimittari paikalleen, hanat auki ja vettä tontille. Huomenna poraus jatkuu - saapa nähdä, kuinka syvä reikä sinne tarvitaan :) Täytyy laittaa kuvia tänne, kun saan niitä koneelle.

Takka-asiat menee myös eteenpäin. Ensi viikolla pääsemme katsomaan yhtä Linnatulen takkaa (Linnatulen Johannes puulokerolla) tähän lähelle. Tosi ihana, että pääsemme näkemään sellaisen luonnossa niin ei tarvi pelkän katalogin varassa tehdä tilausta. Peukut pystyyn, että se olis sitä, mitä me haetaan! Ja ennen kaikkea tietysti sopivan hintainen ;)

Hyvää viikonloppua kaikille!

Jane

torstai 26. toukokuuta 2011

Kuulumisia

Tontilla on nyt sitten pohjatyöt valmiina. Aloituskokous pidettiin eilen ja samalla hoksattiin, että raksalupa onkin vielä postissa :D Pitäis kai hakea sekin sieltä ennen kuin se lähetetään takaisin. Sähköhommat etenee tänään (pääsenkin tänään hakemaan tyttöjen kans kaikenlaista kivaa tavaraa alan liikkeestä..) ja toissapäivänä tontille tuli iso kuorma sitä sun tätä perustuksia varten. Niitä ja puutavaraa varten tehdään jonkinlainen katos pihalle viikonloppuna. Kaikenlaista pikkupuuhaa tällä hetkellä :)

Oliskohan nyt kuitenkin päikkäreiden aika ;)

Jane

maanantai 23. toukokuuta 2011

Pohjaa ja julkisivua

Vihdoin ja viimein lopullisia kuvia meidän tulevasta Kodista :) Niinkin lopullisia, että tiedän jo pari muutosta :D Ulko-ovi on erilainen ja yläkerran parvekkeen ovi tulee ulkoapäin katsottuna vasempaan reunaan. Kuvissa lukee myös, että pohjamaali olisi vaalean harmaa mutta punainen talo meille kuitenkin on tulossa, vaikka aluksi sinne siniharmaaseen oltiin kaatumassa.
Kuvat venyy tuonne sivupalkkiin, koska laitoin ne erittäin suurina, jotta saatte niistä paremmin selvää :) Ei ehkä kaunista mutta ai niin käytännöllistä :D


 Seuraavaksi alakertaan. Paljon tämä pohjaratkaisu ei ole muuttunut siitä, mistä lähdettiin liikkeelle. Ainoastaan talon kätisyys on vaihtunut. Se tuntuikin suurelta muutokselta, kun on ties hurulänge suunnitellut ja miettinyt kurvaavansa sisään tullessa oikealle keittiöön ja nyt se yhtäkkiä olikin vasemmalla :D Samoin tämän kätisenä portaat tuntuivat vievän aulasta hirveästi tilaa. Toisinpäin ne eivät haitanneet mua yhtään :D Kalusteita ei oo piirretty niiden oikeille paikoille, esim. khh:n kohdalla ne vaihtavat paikkaa aika lailla. Muun muassa maalämpöpumppu tulee tuonne U:n reunalle :)


Ja sitten yläkerta. Täälläkään huonekaluja ei oo piirretty oikeille kohdille. Ne on piirretty talotehtaalla siihen. Niin ja tuo parvekkeen ovi siirtyy sitten tuohon oikeaan reunaan.


Enää ei ole kuin kuukauden päivät talopaketin tuloon! Jännää :)

Jane

lauantai 21. toukokuuta 2011

Vettä, sähköä, viemäriputkia, dataa ja kuitua maahan :)

Kuvia kaivannoista. Kultaa ei löytynyt, ei öljyä eikä muinaisia aarteita, harmi ;) Loppumetreiltä vaan aimo kasa kiviä :D Niistä käymme huomenna valitsemassa pari sellaista, joita voimme käyttää pihalla kukkapenkkien keskelle, leikkimökin viereen savivellien keittopaikaksi tms.

Kaivurimies paiski pitkän päivän, samoin kuin mies veljensä ja isänsä kanssa. Heille ISO kiitos! <3

Tässä ollaan jo loppumetreillä. Tontti on tuolla takana :)

Putket upotettiin viereiseen peltoon.

Putket upotettiin viereiseen peltoon aika pitkän matkaa. Tässä näkymää peltoa alas.
 
Ja tässä ylös.

Oon monesti hehkuttanut sitä ihanaa kiviaitaa tässä pellon vieressä ja nyt oli kovasta tuulesta huolimatta ihana ilma, joten nappasin siitäkin tännekin pari kuvaa :)
 

 


Tytöt ovat nauttineet tontilla touhailusta ja nyt juoksivat peltoa ylös alas. Esikoinen heitti kiveä ja huusi pienemmälle: "Nouda!" Ja sitten juostiin :DD Helpolla löytyy yhteistä leikkiä - ihanaa! Tuo paikka alkaa tuntua koko ajan rakkaammalta. Tytöistäkin :)


Jane

torstai 19. toukokuuta 2011

Nyt olis pohjat valmiina

 Ensiksi pari kuvaa toissapäivältä. Täryllä oli töitä. Niin kuin tänäänkin ja huomenna :)



Tänä iltana lastenpuuhatapahtuman jälkeen ajeltiin tontille katsomaan, mitä siellä on saatu aikaan. Nyt on pohjatyöt valmiit. Enää kaivetaan vain viemäriputki talolta autotallille. 

Tästä tullaan tontille.

Autotallin paikka.

Talon vasen etukulma

Talon oikea etukulma

Siellä törröttää painepumppaamo ja tuo musta putki vie mahdolliset sulavedet tuolta pellolta pois meidän tontilta suoraan metsään. Se siis halkoo koko meidän tontin. Eikä ollut ihan ilmainen putki tuo :D

Raivattiin tätä pellon reunaa aika rankalla kädellä ja nyt sieltä näkyy ihanasti niin tuo viljapelto kuin tuo upea kiviaitakin. Kuva vaan on vähän huono. En millään saanut aitaa kunnolla näkyviin. Otin tämän kuvan muuten aika lailla keittiön ikkunan kohdalta :) Ja tuolla kaukana näkyvät meidän lähimmät naapurit :)

Nyt nukkumaan. Jotenkin kummasti tämä blogi päivittyy aina näin yöllä :D Vois kuvitella, että kotiäidin elämä olis kiireistä ;) Hyvää yötä!

Jane

tiistai 17. toukokuuta 2011

Yllätysyllätys, kuvia tontilta!! :D

 Taas päivän työn verran etiäpäin :) Appiukolle kiitos avusta :)


Täry tuli tontille. Se pääsee töihin huomenna.

Salaojia ja suodatinkangasta.

Salaojat kiertää taloa ja huomenna lisätään sepeliä ja tarkistetaan kaadot.

Salaojien tarkistuskaivojen putket törröttää tulevan sokkelin yläreunan tasalla.
 Jane

maanantai 16. toukokuuta 2011

Taas kuvia tontilta

Tässä kuvia tältä päivältä :) Talon paikka on tuon kuvassa näkyvän hiekkakasan takana ja autotalli tulee peräkärryn oikealle puolelle, tuonne kuvan oikeassa laidassa näkyvän metikön taakse.


Tässä ihmetellään talon paikkaa.

Tytöt olivat onnellisia isosta hiekkakasasta. Talon paikka tuossa takana.

Talon edestä tallille päin.

Tontin takareunasta. Etualalla talon paikka ja ihan takareunassa tallin paikka.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin :)

Jane

JEEE!!! HYVÄ SUOMI!!

Siis mikä upeaupeaupea peli!! Ja toinen maailmanmestaruus!! Aivan mahtavaa!! Kerrankin on ollut ilo kahtoa Suomen joukkueen taitavaa peliä - musta tuntuu, että näin täysamatöörinkin silmin pelissä on näkynyt iso muutos entiseen verrattuna. Liikkuvaa, taitavaa ja loppuun asti pelattua peliä :) Ansaittu voitto ja mestaruus tuolle upealle Leijona-porukalle :) Pitäisköhän pakata tytöt kyytiin ja hurauttaa illaksi Kauppatorille juhlimaan :D On tää kun vieläkin hymyilyttää :D

Jane


Ai niin, raksallakin tapahtuu :D Tänään tontti tasoitellaan loppuun ja huomenna aloitetaan viemäri- ja vesiputkien sekä sähköjen maahan piilotus :) Laitan illemmalla uusia kuvia :) Keskiviikoksi varasin vielä yhdet keittiötreffit Nixi-keittiön kanssa. Jospa sieltä sais jotain kivoja uusia ideoita :)

tiistai 10. toukokuuta 2011

Raksalupa myönnetty :)

Tänään me saatiin sitten raksalupakin :) Nyt ei tarvi enää hankkia luvan lupaa vasta kuin ulkosaunan rakentamiseen sitten joskus - I hope :D Tai muuttolupahan pitää saada mutta sitä ei lasketa :D

Jane

maanantai 9. toukokuuta 2011

Kuviakuviakuvia

 Nämä ensimmäiset kuvat on äitienpäivältä :)
Tästä tullaan meille

Samasta suunnasta tontin suuntaan


"Mäen" päällä

"Mäeltä" tielle päin

Ja tuolla metsässä on meidän tontti :)
 Tänään siellä olikin sitten jo toisenlaiset maisemat. Mehtäkone oli työnsä tehnyt ja tontilla näyttikin tällaiselta:



Seuraavat kuvat onkin tontin takareunalta päin.

Tonttia ympäröivä metsä on vielä meidän :)

Pihatielle päin




Ensi viikolla tulee taas erilaista maisemaa, kun tonttia aletaan raivata kaivurilla :)

Jane

lauantai 7. toukokuuta 2011

Ihanaa haipakkaa :)

Seuraavat pari-kolme viikkoa tulee olemaan tapahtumarikkaita. Tänään mies kävi tontilla mehtäkonemiehen kanssa kattelemassa, mitä tehdään ja missä järjestyksessä ja maanantaina tontilla alkaa käydä ryske! Tietä on nyt sitten pihaan asti, ei ihan henkilöautokunnossa mutta maasturilla sinne pääsee jo keveästi :) Loppuviikolla tontille saapuu myös kaivuri ja aletaan kaivaa sähkö-, viemäri- ja vesiputkia paikoilleen. Kun nämä on tehty niin kaivuri jatkaa hommia varsinaisella tontilla ja poistaa pintamaata ja kantoja ja tasoittaa tonttia. Sitten jatketaan perustusten teolla :)

Talopaketti tulee alkuperäisen aikataulun mukaan juhannusviikolla ja siihen mennessä pitäisi olla valmista. LVI-työt on kilpailutuksen alla ja sähkösuunnitelma on osittain valmis. Sain suunnittelijalta kehuja, että sitä on kuulemma ollut helppo tehdä, kun "rouva on tehnyt niin selkeät suunnitelmat etukäteen, että ei muuta kuin siirtää ne tänne koneelle" :) Jotain hyötyä niistä parista pistorasioiden ja katkaisimien maailmassa vietetystä yöstä sitten oli :D Täytyy toivoa, että helppous näkyy myös hinnassa ;)

Mun pitäis päättää myös keittiön kalusteiden paikat ja takkavalintakin pitäisi tehdä. Näiden asioiden suhteen laiskottaa. Lykkään lopullista päätöstä, etten enää ehtis muuttaa mieltä :D

Nyt nukkumaan, Suomi saa pärjätä ilman mun kannustusta tänä iltana.

Jane

maanantai 2. toukokuuta 2011

Kohta rytisee :)

Vappupäivän päikkäriaika vierähti tontilla. Appivanhemmat tulivat tyttöjen seuraksi ja miehen kanssa suunnattiin tontille. Merkattiin puita, jotka haluamme säästää, ja mietittiin jo aiemmin merkittyä talon ja autotallin kohtaa. Hirmuisen vaikea miettiä siellä keskellä mehtää, miltä kaiken pitäisi näyttää valmiina. Mihin nurkalle tulis mitäkin, paljonko puita kaadetaan jne. No, nyt on alustava "puuraja" tontille merkitty ja kun metsäkone tontille ilmestyy niin alkaa aukkoa tulla :) Siitä laitan sitten heti kuvia :)

Tie on hyvällä mallilla. Metsäkonetta odotellaan sinnekin heilumaan, koska jonkin verran puita kaatuu myös tien edestä. Ihanaa, kun jotakin tapahtuu. Vesi- ja sähkölaitosten miehet ovat tontilla myös käyneet ja suunnitelmat on selvillä. Putkia aletaan vetää mahdollisimman pian.

Muistinkohan edes kaikkea kertoa. On niin monta rautaa tulessa yhtä aikaa :) Tyttöjen kanssa pyörähdettiin yhden yön reissulla Vaasassa katsomassa takkoja ja tutustumassa lattiamateriaaleihin erikoisparketti.fi:n näyttelytilassa. Onko muuten teillä kenelläkään kokemuksia ELLETT-parketista? Lähinnä mietityttää tuon parketin laatu.

Näihin tunnelmiin,
Jane