sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Takka ja vähän yläkertaakin

 Postaukset roikkuu ja roikkuu - täällä juhlitaan synttäreitä oikein urakalla! On leivottu ja siivottu ja taas leivottu ja siivottu. Käyty ostoksilla ja samalla askarreltu joulukortteja ja tehty muitakin joulujuttuja eteenpäin :) Esikoinen tosiaan täytti viisi vuotta ja juhlia on järjestetty useampaan otteeseen, kun tämä vuokrakämppä on sen verran pieni, etteivät kaikki mahdu kerralla juhlimaan. Ensi vuonna sitten ensimmäistä kertaa mennään yksien tai korkeintaan kaksien synttärijuhlien merkeissä - can't wait! Meidän esikoinen on siis jouluvauva ja vieläkin muistelen tuota ensimmäistä joulua ja vauva-aikaa lämmöllä. Oli aivan ihanaa olla pienen kanssa ja nautiskella kaikesta jouluisesta! Riippumatta siitä, että rytmit oli ihan hakusessa. Me nukuttiin päivät ja fiilisteltiin yöt silloin kun itku ei tullut kuokkavieraaksi :)

 Samalla kun me tytöt olemme paiskineet hommia täällä kotona synttäreiden ja joulujuttujen parissa, on mies/miehet vieneet asioita eteenpäin tuolla raksalla. Tässäpä teille muutamia kuvia takan muurauksesta. Tästä postauksesta löydät aloituskuvia.


Ulkokuoren muuraus alkoi tästä. Samalla alkoi hahmottua myös tuikkukolot ja puulokerikko.



Tämä on näkymä olohuoneesta ruokailutilaan päin. Hieman on ruokapöydän paikalla muuta tavaraa :D


Pian oltiinkin jo niin pitkällä, että takassa voitiin polttaa pienet kynsitulet :)


Ja tässä takka tasoittamista vaille valmiina. Takan päälle ("katoksi") laitetaan laatat, jotta siivoaminen helpottuu ja nyt pitäisi päättää myös takan väri. Samalla täytyy miettiä tarkemmin alakerran sisustuksen värisävyt muutenkin niin takka sulautuu muuhun sisustukseen paremmin. Valkoinen, harmaa tai tummanharmaa ovat tällä hetkellä kärkikolmosena :)


Ruokailutilasta päin.

Yläkerrassakin on menty pikkasen eteenpäin. Lattian levytys on aloitettu :)



 Alakerrassa oli hommia niin putkimiehelle kuin sähkömiehellekin. Toivotaan, että pian päästään sielläkin eteenpäin!

Jane

6 kommenttia:

  1. NO HUH! Mennään sielläkin eteenpäin harpaten!! Eikö oo ihana tunne, kun tulee jotain konkreettista ja näkyvää valmiiksi!! :D
    ...ja tuo ruokapöydän paikka näyttää kovin tutulta- meilläkin se kohta on ollut kiitettävästi varastokäytössä ;)

    Ihanaa joulunalusaikaa teille <3

    VastaaPoista
  2. Mia, meistä taas tuntuu, ettei nyt oo tapahtunut juuri mitään :D Synttärit ja muut joulua edeltävät menot ovat vieneet niin viikonloppuja kuin iltoja, ettei raksalle ole oikein ehditty.. Putkimies ja sähkömies saisivat tulla tekemään taikojaan niin saataisiin alakerrankin seinät levytettyä loppuun. Takka oli kyllä sellainen jännityksen aihe, että oli TOSI ihana nähdä se tuossa vaiheessa. Ja tykkään kyllä :)

    Kiitos Eeva :) Tänään siihen tulee sitten jo tasoitetta pintaan.

    VastaaPoista
  3. Teillähän jo hienolla mallilla takat yms..!! Varmasti hieno sitten ens vuonna juhlia esikoisen synttäreitä uudessa kodissa.
    Me saadaan tälläviikolla luukut takkaan, ni päästään kans polttelemaaan pikkuhiljaa. Hiljaa hyvä tulee...!

    VastaaPoista
  4. En saa jostain syystä auki sun seuraavaa postausta sisustusjutuista !! :(
    ...kiinnostusta kyllä täällä olisi sen lukemiseen :D

    VastaaPoista
  5. Ride, nyt vasta ehdin käydä tutustumassa sun blogiin. Tuun uudestaan vierailulle paremmalla ajalla - nyt uni painaa :)

    Mia, mä jouduin poistamaan sen, kun se lähti vahingossa liikkeelle eikä se ollut vielä ollenkaan valmis. Tulossa kyllä on!

    VastaaPoista

Olisi kiva, jos jättäisit viestin käynnistäsi :)