perjantai 30. joulukuuta 2011

Joulutunnelmissa

Oikein hyvää joulua ja alkavaa vuotta teille kaikille!

Joulutoivotukset ja suunnitelmat jäivät postaamatta. Jotenkin oli kauheasti kaikkea ja kuitenkin aika rauhassa saatiin joulua odotella. Varsinainen joulu meni meillä ja varmasti monella muullakin ajellen paikasta toiseen. Mutta ihanaa on nähdä rakkaita ihmisiä ja nautiskella heidän kanssaan jouluntunnelmasta. Tässä muutama kuva meidän joulusta. Ekaksi tietysti pakollinen kuusikuva!

Joulukuuseen lisättiin vielä ihanat puiset Suomen liput. Sellaisia oon etsinyt kauan ja nyt löysin kotipaikkakuntani ihanasta leipomosisustusliikkeestä. Suosittelen!

Jouluateria syötiin omalla porukalla jo aatonaattona :)
 
Riviera Maisonin tähtikynttilät. Lasikupeissa teksti "We Wish You A Merry Christmas". Mun lempparit!

Tämän vuoden piparkakkutalo - miehen aikaansaannos :)


Ensi joulu vietetäänkin sitten omassa kodissa - uskomatonta, että voi sanoa noin! Ja samalla hengenvedolla ristiä kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että kaikki menis hyvin loppuun asti. "Joulu omassa kodissa"-ajatuksen kanssa olin tänään liikkeellä Pietarsaaren suunnassa Blossomin varastomyynnissä, tavallisessa liikkeessä keskustassa sekä KampHousen liikkeessä, josta löytää toinen toistaan ihanampia Riviera Maisonin tuotteita. Varastomyynnistä mukaan tarttui Mailegin possuja iso ja pieni ja tavallisesta liikkeestä kaksi paperitähteä ensi vuotta varten sekä joulutyyny. Noita paperitähtiä aion käydä etsimässä vielä Kokkolan myymälästä, sillä nyt sain vain pieniä tähtiä. Heillä on ollut myynnissä aivan ihania isompia valkoisia tähtiä. Toivotaan, että niitä vielä löytyy :) Samalla reissulla pitäisi pyörähtää tutkimassa Clas Ohlssonin tähtivalikoimaa. Heillä oli kans ihan vitivalkoisia paperitähtiä, ainakin ennen joulua vielä. Miehelle ei tästä tulevasta reissusta taideta kertoa.. Tämänpäiväisessä on varmasti jo selitettävää :D

Tässä vielä netistä otetut kuvat RM:n ostoksista. Mulla sattui kerrankin tuuri ja kaikki joulujutut oli -50%. Oon haaveillut RM:n lasikuusesta pitkään - oikeasti vuosia! Ja nyt mulla oli mahdollisuus ostaa sekä iso että pieni kuusi uuteen kotiin :) Tuolla ne nyt on vaatehuoneessa hyvin pakattuna muuttoa varten. Tuo toinen lyhty oli täysi heräteostos ja mun joululahja itselleni :)



RM-kuvat täältä

Kovin tuli shoppailupainotteinen (ja raksaton) joulupostaus ja joulun pääasia tuumaa unohtua. Meidän joulun tärkein juttu selviää Leena Krohnin joulurunosta ja se on tietenkin jouluyön suuri ihme. Ootte ehkä kuulleet tämän runon Juha Tapion laulamana? Itse kuulin tuon laulun ensimmäistä kertaa tänä vuonna ja pääsi samantien joululaulujen suosikkilistalle! Laulun nimeä vaan en tiedä. Tämän runon myötä toivottelen kaikille enkeleitä tämän vuoden loppuun ja uuteen vuoteen 2012!

Ne tietäjät muinaisen Itämaan
hyvin rikkaat ja oppineet miehet,
tuli pikkuista vauvaa kumartamaan
kuten Pyhästä kirjasta tiennet.

Ja se oli outoa kerrassaan,
se oli jotakin aivan uutta,
että rikkaus köyhyyttä kumartaa
ja viisaus viattomuutta.

Mitä tietäisi maailmasta muukalainen,
joka äsken tyhjästä tehtiin,
joka yöstä autettiin alaston,
joka lintuna ääntelehtii.

Miten auttaisi maailmaa avuttomin?
Miten kaikista nuorin ja tyhmin?
Kuin kaukaa hän katselee seimestään
sinisilmin niin seesteisen tyhjin.

Ja silti he saapuvat taas ja taas
kuin mierolta majataloon
kerääntyen kasvojen kirkkauteen
kuin koiparvi kynttilän valoon.

Näet siksi he tahtovat kumartaa
ja kalliita lahjoja viedä, 
kun tiedoton yksin ymmärtää,
mitä kukaan ei viisaista tiedä..
 
Leena Krohn

Vielä joulufiiliksissä, Jane

9 kommenttia:

  1. Ihania löytöjä teit ;)!
    Me ajeltiin kans varastomyyntiin ja jotain pikkuista sieltä tarttui myös mukaankin.
    Mukavia tämän vuoden loppuhetkiä,ensi vuonna teillä puhaltaaki monet,monet ihanat muutoksen tuulet.. vauva ja uusi koti ja kuka ties mitä <3!

    VastaaPoista
  2. Katse on seuraavassa joulussa täälläkin; keittiöön on hankittu jouluverhot ja iiiiiiso kasa kaikkea muuta joulutavaraa :D:D:D

    Ja minä tyttö en muuten joulusta päästä ihan heti irti; joulutauti pahenee vuosi vuodelta ja kuusi pysyy melkein tuonne tammikuun lopulle ;)

    VastaaPoista
  3. Tälläkin ajatukset hyvin paljon jo ensi joulussa ja uudessa pirtissä. Vaikka.. on sitä joulua tänä vuonnakin juhlistettu.

    Mulla on noita Clasun paperitähtiä pari kpl,100 senttisenä. niin ihania ja valkoisia. Eilen kävin täällä clasussa ja noita tähtiä oli viel, taidan mäkin hakee pari lisää. Tähdet ovat saaneet paljon kehuja .

    VastaaPoista
  4. Ihana joulupostaus! Ja aivan ihania jouluhankintoja olet tehnyt! On se vaan harmi, kun täällä päin ei päästä nauttimaan Blossomin tuotteista kuin nettipuodin välityksellä. Nuo kuuluisat varastomyynnit taitaa olla aika suosittuja.
    Mulla on RM:n valkoinen tähtilyhty(saman tyylinen kuin tuo ostamasi kuusi) parin vuoden takaa ja se on ehdoton joulusuosikkini. Tänä vuonna ostin sen joulutalon, on sekin vaan niiiin ihana!
    Oikein hyvää alkavaa vuotta sinnekin, teillä elellään jänniä aikoja siellä piakkoin :)

    VastaaPoista
  5. Kikke, olispa ollut hauska törmätä siellä Pietarsaaressa :) Mun yhden toisen ystävän kanssa mentiin ihan täydellisesti ristiin vaikka satuttiin sinne yhtä aikaa. Mä hain kaiketi pikapankilta rahaa just silloin kuin hän oli myymälässä ja kun mä palasin, hän oli menossa pikapankille :D Tästä uudesta vuodesta tulee kyllä monella tapaa erityinen - vauvaa en malta odottaa, uutta kotia kyllä :)

    Mia, huomasin tuossa, kun lueskelin muita raksablogeja, että kaikki miettivät jo joulua uudessa kodissa :D Mä siivosin jo jotain joulujuttuja pois, kun pengoin vauvanvaatteita vaatehuoneesta mutta kuusi ja valot meilläkin säilyy vielä pitkään :)

    Ride, en vielä päässyt viikonloppuna kaupungille. Täytyy toivoa, että niitä on siellä vielä jäljellä :)

    Eeva, kiitos :) Blossom on kyllä harvinaisen ihana kauppa. Aina pitää hypistellä jotain :D Facebook-fanit olis päässyt shoppailemaan tuonne varastomyyntiin jo edellisenä iltana mutta ihte en tyttöjen kans sinne pystynyt lähteä. Onneksi sinne oli jäänyt jotain ihanuuksia odottamaan mua ja seuraavaa aamua :) Väkimäärästä päätellen tuo varastomyynti on tosi suosittu. Mä olin siellä nyt eka kertaa, viime joulun jälkeen en jostain syystä sinne päässyt.. RM:n tuotteet kyllä kolahtaa minuun. Tuo tähtilyhtykin on varmasti ihana! Jännät ajat <3 on eessä mutta onneksi helmikuussa vasta. Saa nyt laitettua talon "normaali"kuntoon joulun jälkeen ja sitten valmistautua vauvan tuloon :)

    VastaaPoista
  6. IHANIA löytöjä olit tehnyt ja todella kaunis tuo joululaulu-runokin. :) Hyvää uutta vuotta teille sinne ja tsemppiä loppumetreille vauvan odotukseen! <3

    VastaaPoista
  7. Kiitos samoin Leena sulle ja perheelle myös! Ja tsempit tulee tarpeeseen myös :)

    VastaaPoista
  8. Hienoo, että löysit lasikuusia! :) Mietinkin, että ootkohan löytänyt niitä, kun kävi RM:n liikkeessä lauantaina pyörähtämässä. Täällä Helsingissä ne oli menny jo kaikki.

    Lotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi kyllä tuuri :) Ei ehditty sinne RM:n liikkeeseen ollenkaan silloin lauantaina, muutenkin shoppailut jäi vähälle, kun ajeltiin vaan metrolla ja ratikalla :D Onneksi löysin sitten täältäpäin alesta vielä sopivan kokoiset.

      Poista

Olisi kiva, jos jättäisit viestin käynnistäsi :)