keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Sisustussuunnittelua

 Paperia, pohjapiirros, sakset, mittanauha ja kuvat mieluisista huonekaluista. Siitä se sitten lähti. Eli meidän täysin ammattimainen sisustussuunnitteluilta :D Mies leikkasi huonekalujen kuvia ja mä sijoittelin niitä pohjapiirrokseen ja tällaisia vaihtoehtoja saatiin aikaan. Mainittakoon vielä se, että tuona iltana aiottiin suunnitella valaistusta mutta tultiin siihen tulokseen, että ensin on suunniteltava huonekalujen paikat ja vasta sen jälkeen aletaan miettiä valaistusta tarkemmin. Jos jollakin on hyviä ideoita kalustamisen suhteen niin kertokaa toki :)

Tässä on ensin olohuone. Isoista ikkunoista on näkymä takapihalle. Olohuoneen ja ruokatilan välissä on lasiseinä. Kalusteita olkkariin tulee sohva, pari nojatuolia, piano, sohvapöytä ja ehkä joku itsetehty matala ja pitkä taso isojen ikkunoiden eteen. Olohuoneen suunnittelu jäi vähän kesken, sillä aiotaan miettiä tuo sohvakin valmiiksi jo etukäteen. Kun se on päätetty niin jatketaan suunnittelua sen jälkeen :)

Tähän kuvaan on sijoitettu vasta pari nojatuolia ja kulmasohva. Piano tulisi tuonne alakerran makuuhuoneen seinää vasten.

Ja tässä suora sohva, nojatuolit ja piano.

Yläkerran aula eli meidän tv:n katselutilamme on myös haastava sisustuskohde. Siinä on ikkunaa, monta oviaukkoa ja portaikko. Päätimmekin siirtää parvekkeelle menevä ovi reunaan, jotta saamme aulaan ison sohvan tv:n katselua varten (kuvissa on nyt pienempi sohva). Tässä muutama vaihtoehto:




Suoralla sohvalla

Kulmasohvalla



Kulmasohvalla (peilikuva edellisestä)
Telkkarin paikka portaikkoa vasten
Sama peilikuvana

Jostain syystä me tykkäsimme eniten niistä vaihtoehdoista, joissa TV on portaikkoa vasten. Siinä tuntui olevan just sopivankokoinen kolo meidän tv-tasolle :)

Tänään muuten jännätään kokouksen tulosta! Toivottavasti huomenna voin kertoa ihania uutisia ja pääsisimme rakennusluvan kimppuun.

Jane

4 kommenttia:

  1. moi Jane!

    superkiitos siitä Terra-vinkistä, kävin tänään ja kahmaisin mukaani VIIMEISET vaaleanpunaiset ja VIIMEISET lilat munat :D.

    hyvä idea miettiä tiloja kalusteiden mukaan, siten hahmottaa missä on tarvetta pistorasialle yms. me tehtiin ite meidän sähkösuunnitelma, alan ihminen vain piirsi puhtaaksi ja kyllä siinä oli miettiminen! pistorasioissa kannattaa vaan muistaa et reilusti!!! meilläki esim. makkareissa joka seinällä on pistorasia. muissa tiloissa sit muutaman metrin välein.
    keittiössä kannattaa miettiä kans et missä tulee käyttään pienkodinkoneita ni pistorasiat niihin paikkoihin ja mielellään vielä toiseen paikkaan et niiden paikkaa voi joskus vaihtaa :). niissä ei tosiaan kannata säästellä!
    ja himmentimiä kannattaa laittaa, meillä joka paikassa mut ei makkareis eikä veskeissä :). ne on niin oleelliset!
    sit kannattaa miettiä haluatteko johonkin huoneeseen esim. kattokaiuttimet? meillä sellaset on esim. kylppärin ja keittiön katossa ni voi saunassa tai ammeessa tai kokatessa kuunnella. myös terassien katossa meillä on kaiuttimet. niitä piuhoja on niin helppo rakennusvaiheessa vetää :).
    huh voisin puhua tästä aiheesta loputtomiin :D. saa kysyä jos on jotain mietinnässä!
    meidän sähkösuunnitelma onnistu ihan täydellisesti vaikka tämmöset amatöörit sen tekikin :). oonki sitä mieltä et ite rakentajat saa paremmat suunnitelmat aikaiseksi ku ammattilaiset, jotka ei tiedä yhtään miten tila kalustetaan...

    VastaaPoista
  2. Kiitos S vinkeistä! Noita kattokauittimia ei oo kyllä hoksattu edes ajatella! Pistorasioita ei taida olla koskaan liikaa. Oon aatellut sellaisia tasoon upotettavia pistorasioita keittiöön seinärasioiden lisäksi. Tosi kiva, että niitä munia oli siellä Terrassa vielä :)

    VastaaPoista
  3. meilläki oli suunnitelmissa ne tasopistorasiat, kunnes kuultiin niiden hinta... päädyttiin siis seinäpistorasioihin. ne muuten kannattaa laittaa ihan alas, just tason yläpuolelle ni ei jää roikkuvia johtoja näkyviin vaan sit kahvinkeitin ym. peittää rasiat taakseen :)

    VastaaPoista
  4. No hintaan asti mä en oo vielä suunnitelmissa päässytkään :D Katsotaan, miten käy :)

    VastaaPoista

Olisi kiva, jos jättäisit viestin käynnistäsi :)