tiistai 18. tammikuuta 2011

Talopaketin lunastus osa1

Ensimmäisen kerran eläissäni olen onnellinen saadessani postissa laskun! :D
Talopaketin ensimmäisen erä on nyt maksettu ja kotimme lopulliset piirustuksetkin ovat tehtaalla työn alla. Seuraava askel on sitten naapurien kuuleminen. Niin ja tontilla pitäisi käydä pikaisesti mittailemassa talon ja autotallin kohtaa niin että saisimme asemakaavapiirustuksetkin eteenpäin :) Ja mies on kysellyt tarjouksia ihan kaikesta (lue: illat kuluu vuorotellen tietokoneella istuen).

Keittiön valinta on yllättävän vaikeaa. Tietysti se on isoiso päätös, joten sitä aion rauhassa pohtiakin. Toisaalta oon huomannut, että mitä kauemmin asiaa miettii, sitä helpommin kyseenalaistaa omia mielipiteitään. Eli täällä ollaan jo ihan sekaisin :D

Oon saanut vihdoinkin käytyä läpi kaikki lehdet ja lippuset, mitä on tullut vuosien aikana kerättyä ja ISO osa niistä lähti paperinkierrätykseen. Kummasti on maku muuttunut 2002 asuntomessujen jälkeen :D

Eilen muuten oli aivan ihana auringon paiste!! Ja ootteko huomanneet, kuinka valoisa aika on jo pidentynyt! Kevättä kohti ollaan ihan selvästi menossa :)

Jane

2 kommenttia:

  1. Hauskaa, meillekin tuli eilen lasku, joka meni heti maksuun. Tällä viikolla odottelenkin piirrustuksia kannustalolta, samoin asemakaavapiirrustuksia. Odotellaan myös vastaavalta autotallin kuvia, joten odottelua odottelua ;)

    Ehkä meidänkin pitäisi tosiaan alkaa suunnittelemaan keittiötä, kkh:tta ja vessoja :P
    Tosi mukava seurata teitä, kun mennään niin samassa vaiheessa :)

    Mites teillä olikaan ajatus, teettekö kokonaan ite vai tuleeko timpuri/timpureita? Olikos teilläkin ajatus aloittaa sitten, kun lumet on sulanu? Nii ja kui iso teidän tontti olikaan? :)

    VastaaPoista
  2. Talopaketti tulee meille "säältä suojaan" ja muista jutuista teemme ihte osan ja teetämme osan (lattioiden valuut yms.). Mä luulen, että rakennusluvan saanti ratkaisee meillä rakentamisen aloittamisen, sillä esim. kalliolämpöön liittyviä porauksia voi tehdä talvellakin. Katsotaan nyt, kauanko se rakennusluvan saanti kestää. Kauhukertomuksia on kuultu :D Meidän tontti on kokonaisuudessaan 1,5ha ja siitä ollaan aateltu myydä pari tonttia mikäli kysyntää on. Meille jäisi sitten reilu puoli hehtaaria ihtelle.

    VastaaPoista

Olisi kiva, jos jättäisit viestin käynnistäsi :)