keskiviikko 17. marraskuuta 2010

One step back..

No niin, tulihan sitä jotain estettä tontin suhteen. Onneksi tähän oli osattu jonkin verran varautua niin ei tullut ihan puun takaa. Eli meidän tontti (siis se osa, johon aiottiin rakentaa) on uusien junameluvyöhykkeiden mukaan uloimman (45-50dB) alueen ulkoreunalla ja siihen ei silloin saa rakennuslupaa. Tätä asiaa vielä selvitellään varmaan useamman kerran ja yritetään miettiä vaihtoehtoja. Onneksi maanomistaja on yhteistyökykyinen ja valmis myymään meille toisen kohdan sieltä rinteen päältä. (Virallista kauppakirjaa ei oltu siis tehty.) Ja onneksi siellä on muitakin hienoja paikkoja eli paikan suhteen emme joudu tinkimään :) Aikaa tällaiseen vaan tuhraantuu liikaa.

Me ei olla kauheasti asiaa stressattu. Jostain syystä meillä on varma tunne siitä, että asia ratkeaa kaikin puolin hyvin :) Harmittaa tottakai mutta jotain hyvääkin tässä on. Meillä on ollut ajatuksena myydä tontti tai kaksi sieltä rinteen päältä jossain vaiheessa. Mikäli tämä rajoitus olisi tullut voimaan vasta tontimme oston jälkeen ei tonttien myynti olisi ollut enää mahdollista. Niihinkään ei olisi saanut rakennuslupaa. Hyvä siis, että asia selvisi nyt :)



Täällä alkaa olla joulufiilistä ilmassa kaiken suunnitteluhässäkän keskellä. Viimeinen tarjouskin tuli tänään ja niitä aletaan nyt sitten vertailla oikein kunnolla. Olispa aika hienoa ostaa Kodin alku perheelle joululahjaksi :D

Jane

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kiva, jos jättäisit viestin käynnistäsi :)