perjantai 1. elokuuta 2014

Kasassa melkein neljä vuotta

Aloitin blogin kirjoittamisen melkein neljä vuotta sitten. Miten aika kuluukin niin nopeasti! Silloin meidän oma Koti oli todellakin vielä unelma. Tarjouksia oltiin pyydetty niin Kreivitalolta, Kannustalolta kuin Teritaloiltakin ja tonttikaupatkin olivat vielä ihan auki. Kun tontti lopulta oli meidän, kaupunki laittoi kapuloita rattaisiin mutta onneksi ne sieltä saatiin pois ja tälle ihanalle tontille saatiin lopulta rakennettua meille ensimmäinen oma Koti. Talotehtaista päädyimme sitten Kreiviin ja tyytyväisiä ollaan päätökseemme olleet. Paketti oli laaja ja lopuksi saatiin neuvoteltua siihen vielä vähän lisää ja hinta sopivalle kohdalla - palvelu oli hyvää. Siitä kiitos Pialle!




Raksavuoden aikana perheemme kasvoi pikkumiehellä <3 Vaikka monella saattoi käydä mielessä, kuinka rankkaa vauvan kanssa rakentaminen on niin meidän pikkumies antoi minulle kotona virtaa ihan hurjasti - sellainen rakkauspakkaus, joka todella auttoi mua jaksamaan yh-elämää, kun mies oli illat raksalla. Viimeisiä tapetointi-, parketti- ja etuterassijuttuja tehtiinkin lasten kanssa yhdessä - meidän ihanat muksut jaksoivat hienosti raksa-ajan ja olivat reippaasti mukana talollakin, kun äiti ja iskä raksasivat. Pienin istui sitterissä ja katseli, kun tapetoimme tai nukkui pihalla päikkäreitä ja tytöt leikkivät omia juttujaan ja piirtelivät. Reippaita rakkaita <3

Kotiin pääsimme elokuun 20.päivä 2012, pikkumiehen puolivuotispäivänä :) Kohta siis jo kaksi vuotta sitten! Edelleen Koti on kesken. Olemme talvisin tehneet sisähommia eli mies on tehnyt kotiimme kalusteita kaapeista koulupöytiin ja sisustaneet muutenkin. Vielä puuttuu kaapin ovia ja lavuaari kodinhoitohuone/kuraeteisestä, työhuone on kesken ja täynnä muuttolaatikoita :D Mutta kahdessa vuodessa olemme saaneet paljon aikaiseksi, sillä muutettaessa meillä ei ollut komeron komeroa muualla kuin keittiössä ja kodari oli täynnä raksatavaroita. Nyt se on täynnä pyykkiä, joten normaalielämää täällä vietetään :D

Lumettoman ajan olemme olleet pihalla ja pikkuhiljaa päästään sielläkin eteenpäin. Pihan oikea reuna samoin kuin autotalli ovat vielä kesken. Terassit käsitellään tummaksi vielä tänä kesänä, kunhan taas aurinko alkaa paistaa :) Istutuksia tuun tekemään lopun ikäni (aivan ihanaa puuhaa!) ja kasvimaa tehdään ensi keväänä. Samoin kukkaniitty tontin oikean reunan rinteeseen ja autotallin taakse. Yritin tuossa miettiä, mitä me ollaan tehty mutta kuvakollaasi puhukoon puolestaan. On niin paljon helpompi listata asioita, jotka on tekemättä :D



Nyt neljän vuoden jälkeen on aika sanoa heit. Uusimpia kuvia selatessa huomaan, että monta postausta on jäänyt tekemättä ja huoneita esittelemättä mutta jotenkin aika ja into niin bloggaamista kuin blogejakin kohtaan on vähentynyt enkä halua, että tästä ihanasta harrastuksesta tulee mulle ikinä taakka :) Siksipä kiitollisena kaikesta sanon teille hei ja toivotan teille iloa, onnea ja Taivaan Isän siunausta elämässänne eteenpäin. Kiitos kaikista viesteistä ja kommenteista sekä iso kiitos siitä, että ootte jaksaneet kulkea mun ja perheen matkassa!

Kaikkea hyvää <3






sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Synttärihumua perhosteemalla!


Synttärit - mikä ihana syy kokeilla jos jonkinlaista uutta reseptiä! Ihan parasta - ainoa miinus on se, että ei yhtään tiedä, miltä kokeilukakut maistuu. Onneksi tällä kertaa kaikki onnistuivat tosi hyvin! Käytin Kinuskikissan reseptejä: alarivin keskimmäinen on Piilokuviokakku, muffinssien ohje löytyy mun aiemmasta postauksesta (klik) ja muffinssien kuorrute on Kinuskikissan suklaakreemi. Perhospiparit on tehty Herrasväen pikkuleipien ohjeella, keskellä oleva kakku on Valkosuklainen sateenkaarikakku ja tarjolla oli myös juustosarvia. Mansikkakakun ohje on omasta päästä (unelmakääretorttupohja, täytteessä rahkaa, Flora Vispiä, vaahtoutumaton vaniljakastike, sokeria ja vaniljasokeria sekä mansikoita).

Perhonen löytyi myös suklaakakun sisältä :)


Juhlat aloitettiin jo perjantaina, kun kaikille vieraille ei lauantain juhlapäivä sopinut. Tässä perjantain herkkupöytää. Kinuskikissan sateenkaarikakun ohjeella tehty vaaleanpuna/valkoinen kakku ja sydänpullia sekä perhosmuffinsseja. Suklaamarenkejakin kokeilin ja niiden ohje löytyy täältä - klik! Itse tykkään enemmän mun ystävän marenkiohjeesta - klik :)




Kakuksi valitsin Kinuskikissan pitsikakun mutta koristelut tulivat sitten oman mielen mukaan :) Vadelmatäyte oli hieman voimakas, joten veikkaisin, ettei tämä ole ihan pienimpien suosikki. Meillä niin sankari kuin isosiskokin tykkäsivät tästä :) Kuorrute ja isot perhoset ovat sokerimassaa ja nuo pienet perhoset ovat nonparelleja (ostettu Blossomista). Reunan pikeeripursotukset on tehty Kinuskikissan pikeeriohjeella.



Ja löytyihän siihen päälle vielä oikea numerokin!
 Täällä vietetään miehen viimeistä työviikkoa ja se tulee kulumaan uiden, rakentaen ja surua kantaen. Synttärisankarin päivä oli onneksi täynnä iloa, onnea ja kaikkea, mitä hän oli toivonutkin <3 Koristeista unohdin aivan ottaa kuvia - valkoisia sydänilmapalloja, päivänkakkaroita ja kissankelloja, vaaleanpunaisia ja vaaleankeltaisia ilmapalloja ja kennopalloja Juhlacenteristä sekä tyttöjen tekemiä perhosia siellä täällä :) Ilma suosi ja terassin lattiakin valmistui just sopivasti niin pystyttiin nauttia pihalla olostakin ihan eri tavoin!

Nyt unten maille - siunausta alkavaan viikkoon meille kaikille <3


sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Särkyneitä sydämiä


Viikonlopun suru-uutiset mun kotipaikkakunnalta iski liian lähelle. Nyt ei ole sanoja, vain särkyneitä sydämiä pienen paikkakunnan täydeltä. Liian aikaisin, liian varhain.. Lämpimät osanotot uhrien omaisille <3 Jälleennäkemisen toivossa serkkuni mun <3


torstai 3. heinäkuuta 2014

Pizzaa grillissä!

Eilen oli kunnon sadepäivä mutta täällä vaan jatkettiin grillaamista! Nyt päätettiin kokeilla pizzan tekoa pallogrillissä ja onnistuttiin kyllä yli odotusten :) Tein pohjan Kinuskikissan ohjeelta (sieltä idea tähän grillipizzaan tuli muutenkin) ja tykkäsimme kovasti! Pohjasta tuli rapea ja herkullinen. Tonnikalapizzaan se olisi kaivannut hieman suolaa mutta laitoin päälle vielä oliiveja niin siitäkin tuli hyvä :)

Kinuskikissan ohjeen löydät klikkaamalla TÄSTÄ. Pohja kannattaa jauhottaa hyvin niin se ei tartu folioon kiinni. Mä käytin mozzarellan lisäksi myös emmentalraastetta ja sekin suli kivasti pizzan päälle. Suosittelen kokeilemaan! Tää oli hyvää ja hauskaa!












maanantai 16. kesäkuuta 2014

Arkikuva - omaa aikaa

Ilman suurempia sanoja - tässä mun omaa aikaa maanantai-iltana. Raparperipiirakkaa kunnon lautaselta isolla muumilusikalla ja mukissa mustaherukkateetä. Siihen päälle vielä kermavaahtoa, jotta kalorit pysyy kohdallaan. Herkutteluhetki ilman hienoja kattauksia sivupöydän ääressä ja tietokoneelta lempparisarja Good Wife - mitäs muuta sitä tarvitsisikaan ;)



tiistai 10. kesäkuuta 2014

Lago di Como -kuvamaraton

Vielä hetki Italiassa! Miehen työpäivien lisäksi olimme Milanossa yhden ylimääräisen päivän ja silloin hyppäsimme junaan ja matkustimme Lago di Comolle eli Como-järvelle. Upeat maisemat, ihanan aurinkoinen päivä ja ei kiire minnekään! Heti Comolle tultuamme menimme päiväkahveille ja söimme tietenkin jäätelöä ;) Edellisessä postauksessa kerroin tarkemmin, miten Comolle pääsee Milanosta, joten kurkkaapa sieltä, mikäli olet Comolle suuntaamassa :) Nämä kuvat on otettu kännykällä ja useat vielä laivan ikkunan läpi, joten laatu ei ole ihan parhain mutta ei yllätyksekseni ihan huonokaan!


Tuonne kukkulalle menee vaijerihissi mutta me emme sitä ehtineet kokeilemaan.



Sataman vieressä olevalla pikkulaiturilla asusteli tällainen ihana yllätys!






Ja sitten laivamatkalle Bellagioon!








Laiva pysähteli välillä tosi ihanissa pikkukylissä!


Ja sitten alkoi näkyä lumipeitteiset vuoret <3 Aivan upeat!





Mikä puutarha!








 Bellagio <3 Kaunis, pieni kylä suurin piirtein puolessä välissä Como-järveä. Täältä oli upeat näkymät vuorille ja kylä oli hieman turistinen mutta todella ihana. Meillä ei ollut mitään opaskirjaa tänne, joten ohjelmassa ei ollut mitään "pakollisia" juttuja. Kävelimme siis suuntaan jos toiseen, kävimme syömässä ihanassa pienessä pizzeriassa, ostimme mansikoita ja istuimme hyvän tovin puistossa järven rannalla :)













 Tässä ollaankin jo taas satamassa :) Se ihana pizzeria löytyi tuolta kujalta suurin piirtein rinteen puolestavälistä ja vasemmalta puolelta. Sieltä sai palvelua hyvin englanniksikin :)

Kuvapaljous alkaa nyt loppua ja palataan vielä hetkeksi tänne meille pihatunnelmiin :)

Aurinkoa!